keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Pelikoneet kauPOISta

Olen lapsesta saakka ollut sellainen, että toimin. Kun huomaan epäkohdan, niin toimin. Silloinkin, kun se epäkohta ei koske minua tai sen eteen toimiminen saattaa vahingoittaa minua.

Tätä sisäsyntyistä oikeudenmukaisuuttani on vuosien varrella häirinneet niin riippuvuus, kuin pelkokin. Pelko siitä, että jos toimii ja tekee niinkuin sydän sanoo, niin jää yksin. Kukaan ei nouse rinnalle. Ja riippuvuus tietysti olennaisesti, sillä olen tehnyt monia asioita, joita ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua oikeudenmukaisiksi. 

Kun aloin toipumaan, löysin itseni uudelleen. Sen oikeudenmukaisen ihmisen, joka on valmis taistelemaan ja toimimaan sen puolesta, minkä kokee oikeaksi. Se ihminen löytyi osittain siksi, että löysin ryhmän, joka seisoo aina rinnallani.

Tämän ryhmän kanssa olemme valmistelleet kansalaisaloitetta viime kuukaudet. Ja tänään se kansalaisaloite näki päivänvalon.

Kello on 18:50 ja viimeisin päivitys kansalaisaloitteen sivulta kertoo, että allekirjoituksia on yli 2000. Olo on kiitollinen.

Koska median tarjoama aika on aina rajallista, haluan tässä kirjoituksessani selventää muutamia kohtia:

1. Me emme ole ajamassa rahapelaamisen täyskieltoa. Me haluamme ihmisille mahdollisuuden rahapelittömään arkeen. Tiedostamme, että yhteiskunnassamme on paljon ihmisiä, joille rahapelikoneiden pelaaminen ei ole ongelma. Näille ihmisille olisi edelleenkin olemassa paikka pelata- valvottu pelisali, jossa ikärajan noudattamista todella valvotaan.

2. Me emme tiedä, vähentäisikö pelikoneiden poisto juuri tänään jo ongelmissa olevien ihmisten pelaamista. Mitä suuremmalla todennäköisyydellä vähentäisi, sillä pelaajalla olisi mahdollisuus hyvin erilaiseen arkeen lopettamispäätöksensä jälkeen. Meidän aloitteemme tarkoitus on muuttaa pelaamisen kulttuuria. Niin, että tulevaisuudessa pelaamiseen suhtauduttaisiin tiedostavammin ja realistisemmin. Toivomme, että rahapelikoneille käy, kuten tupakoinnille on käynyt. Kulttuurinmuutoksella on päästy tilanteeseen, jossa nuoriso tupakoi vähemmän kuin koskaan. Tämä yhteiskunnassa, jossa vielä kymmenisen vuotta sitten poltettiin tupakkaa baarien tanssilattioilla.

3. "Kyllä alkoholismikin tappaa ja on iso ongelma Suomessa". Kyllä, niin tappaa ja niin on. Henkilökohtaisesti minulla on kokemusta vain peliriippuvuudesta. On siis loogista, että lähdin tekemään töitä epäkohdan vuoksi, joka koskee juuri peliriippuvuutta. Toivoisin, ettei kynnyskysymykseksi peliriippuvuus-keskustelussa muodostu se, että muidenkin riippuvuuksien kohdalla löytyy monia epäkohtia, sillä minun mielestäni kaikkien riippuvuuksien ja riippuvuushaittojen kanssa työskentelevien ja elävien pitää vetää yhtä köyttä. Vain yhdessä saamme aikaan muutoksia ja pystymme muuttamaan yhteiskuntaa.

Koska minulla ei ole kokemusta alkoholiriippuvuudesta, minulla ei ole myöskään sitä tietotaitoa, joka löytyy kyseisen riippuvuuden kokemusasiantuntijoilta. Toivon sydämestäni, että kansalaisaloitteemme tulee olemaan onnistunut esimerkki siitä, mihin kokemusasiantuntijat pystyvät.

4. Kansalaisaloitteellamme ei ole mitään tekemistä Veikkausvoittovarojen tai niiden ohjauksen kanssa, tai ulkomaisten peliyhtiöiden kanssa. Toivon, että tämä asia tulee yhdellä lauseella selväksi. Meidän agendamme on puhtaasti pelihaitoissa.

5. "Peliriippuvaiset ovat tyhmiä reppanoita". Voidaan sopia niin, jos se tekee asiasta jotenkin helpomman. Kun nyt kuitenkin elämme kaikki tässä yhteiskunnassa yhdessä, voimme kaikki esittää itsellemme kysymyksen:
Jos tyhmiä reppanoita on paljon ja jos tyhmien reppanoiden pelihaittojen kustannukset tulevat kalliiksi yhteiskunnalle, kannattaisiko niiden tyhmien reppanoiden elämää helpottaa? Varsinkin, jos se helpotus ei juurikaan vaikuta omaan elämään?



Kansalaisaloitteemme nettisivuihin pääset tutustumaan tästä!

Kansalaisaloitteen pääset allekirjoittamaan tästä!

Kiitos jo nyt kaikille allekirjoittaneille ja keskusteluun osallistuneille. 

Muutetaan yhdessä suomalainen positiivisen pelaamisen kulttuuri!

Ps. Huomenna Yle Puheella juttu aiheesta klo 07:30 eteenpäin :)









sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Helppoa elämää

Kuinka helppoa on kertoa avoimesti koko Suomen kansalle olevansa ihminen, jolla on ollut niin paha riippuvuus, että on sen edessä menettänyt moraalinsa, kosketuksensa itseensä, loukannut ja valehdellut?

Kuinka helppoa se on tehdä tilanteessa, jossa häpeää itseään ja tekojaan?

Kuinka helppoa on paljastaa itsensä ja läväyttää pöydälle se kaikki, jota on salaillut ja suojellut vuosikausia?

Kuinka helppoa on kertoa jokaikisessä asiayhteydessä, instanssissa, tapaamisessa ja kohtaamisessa että on toipuva peliriippuvainen ja rikollinen?

Kuinka helppoa on ollut asettaa itsensä siihen tilanteeseen, että kertomalla itsestään kaiken, luovuttaa samalla avaimet ihmisille siihen, että on vapaata riistaa arvostelulle, haukkumiselle, valheellisille lausunnoille ja väärinymmärryksille (tahattomille ja tahallisille)?

Ei helppoa. Ei todellakaan.

Jos olisin etsinyt helppoa ratkaisua, olisin pitänyt suuni kiinni. Olisin jättänyt blogin kirjoittamatta. Olisin jättänyt kirjan kirjoittamatta. Olisin jättänyt jokaisen lehti- ja radiohaastattelun tekemättä. Olisin sanonut "ei kiitos" televisio-esiintymisille. Olisin ollut nimetön uutinen lehdessä käräjäoikeuden tuomiosta. Olisin ollut nimetön työntekijä jossain ja elänyt elämääni ilman tasaisin väliajoin iskevää tunnetta siitä, että happi loppuu. Olisin jatkanut elämääni nimettömänä, ilman katseita, jotka porautuvat sieluuni niin, että edes poskeen pureminen ei estä kyynelten valumista.

Miksi sitten tein sen? Miksi laitoin itseni tähän tilanteeseen?

Jotta joku siellä jossain saisi ymmärryksen, että tästäkin voi selvitä.

Jotta joku siellä jossain kokisi, että ei ole yksin.

Jotta joku siellä jossain saisi itsemurhayrityksensä jälkeen oikeanlaista apua.

Jotta kymmenen vuoden päästä eläisimme tilanteessa, jossa rahapeliriippuvainen voi hakea apua ja hänen riippuvuutensa tunnistetaan, hänen riippuvuutensa seuraukset ja vaikutukset tunnistetaan ja hänen läheisensä saavat apua.

Tänään minulla on sellainen olo, että tein itseäni kohtaan väärin. Tänään, kun olen ollut paniikkikohtauksen partaalla ja kokenut tulleeni kiusatuksi ja jotenkin brutaalilla tavalla häväistyksi, minä koen, että tein väärin itseäni kohtaan. Minun olisi kolme vuotta sitten pitänyt vetää huppu päähäni ja istua kotona hiljaa.

Mutta muuttuuko maailma koskaan, jos olemme hiljaa? Muuttuuko maailma, jos valitsemme hiljaisuuden siksi, että ääneen asioista puhuminen satuttaa?

Ei muutu.

Sinulle, joka vielä tänään kamppailet rahapeliriippuvuutesi kanssa: hae apua. Hae apua itsesi ja läheistesi vuoksi. Hae apua, jotta tämä kipu ei ole ollut turhaa.

perjantai 8. maaliskuuta 2019

Ja taas mennään.

Olen usein pohtinut sitä, että mikä määrä toipumista on hyväksyttävää? Olisiko oikein toipua niin, että muuttuisi näkymättömäksi? Että olisi haamu itsestään. Olemassa muttei kuitenkaan.

Tänään se taas lävähti kasvoilleni. Olen toipunut väärin. Olen toipunut niin, että se aiheuttaa vihaa kanssaihmisissä.

Aamulla sain hyvin kummallisen puhelun toimittajalta. En ala asiaa kummallisuudessaan sen enempää ruotimaan, mutta sanotaan vaikka näin: Luulin, että Porin Perusturvan äärimmäisen suuri askel pelihaittatyössä ja peliriippuvuuden hoidossa olisi suorastaan mahtava asia.

Luulin väärin. Selvisi, että kokemusasiantuntijan työssäni ongelmaksi muodostui kokemukseni. Minä olen nimittäin tuomittu rikollinen.

Kun asiaa toimittajan kanssa puitiin (tai siis minä lähinnä pöllämystyneenä pidättelin itkuani) niin selvisi, että nimenomaan rikostaustaisuuteni "herättää kysymyksiä". Taisipa toimittaja jopa kysyä, että oletko asiasta kertonut, johon hölmönä vastasin, että olen kirjoittanut asiasta kirjan. Ja että ihan muutamassa haastattelussa, televisio-ohjelmassa ja radiohaastattelussa asiaa avannut. Mitä luultavammin kun nimeni lyö Googleen, niin ensimmäiset 20 hakutulosta kertovat nimenomaan rikoksistani.

No, asiaa selviteltiin ja lopputuloksena oli juttu jonka pointti jäi minulle hieman epäselväksi. Kyseinen juttuhan on suurimmaksi osaksi ihan faktapohjainen, vaikkakin vähän klikkiotsikkoinen ja tarkoituksenhakuinen, mutta faktapohjainen kuitenkin. Se, että näin hienosta avauksesta Porin Perusturvan osalta uutisoidaan vain minun rikoksieni osalta, on hämmentävää. Ketä tämä auttaa? Sillä siitähän kaikissa ulostuloissani on ollut kyse. Että joku jossain heräisi hakemaan apua. Ennen kuin on siinä tilanteessa kuin minä olin.

Kaikista oudointa kuviossa oli kuitenkin se, että "juttuvinkki" oli tullut minun yksityisestä someprofiilistani. "Juttuvinkki" siksi, että kyseessähän oli iloinen asia. Se nyt vaan oli muuttunut negatiiviseksi vinkin muodossa. Itse "vinkkaaja" selvisi hyvin nopeasti ja se olikin yksi pahimmista pettymyksen aiheuttajista. Jos aikuinen ihmisen seuraa (ilmeisimmin) vihaamaansa ihmistä sosiaalisessa mediassa, jotta tilaisuuden tullen saa harjoittaa suoranaista kiusaamista, niin mitä se kertoo hänestä?

Vaikka jutun pointti ei minulle selvinnytkään, olen aivan äärimmäisen iloinen sen saamasta vastaanotosta. Porin kaupunkia on kiitelty sosiaalisessa mediassa rohkeasta toiminnasta ja niin kiitän minäkin. Olen äärimmäisen ylpeä kaupunkimme innovatiivisesta terveydenhuollosta, joka pyrkii vahvaan moniammatillisuuteen.

Toipumiseen ei kuulu katkeruus eikä negatiivisuus. Siksi kiitänkin taas tästä päivästä ja opetuksesta, sekä ihmisistä, jotka jaksavat tukea ja kannustaa.

Jenna

Ps. Lähetin päätoimittajalle tämän korjauspyynnön. Toivotaan, että asiaan reagoidaan.

"Hei. Tänään kirjoitetussa jutussa sanotaan seuraavaa:

Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi Mäkelän ensin syyskuussa 2017 vuoden ja 9 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja yli 160 000 euron vahingonkorvauksiin. 21. helmikuuta hänet tuomittin 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja yli 60 000 euron vahingonkorvauksiin.

Lauseessa ei ole mitään väärää, se on faktaa. Mutta koska kyse on kokemusasiantuntijuudesta ja oletan, että Satakunnan Kansan tarkoitus on tarjota tietoa lukijoille, eikä klikkiotsikoita, niin toivoisin, että jutussa mainittasiin rikoksien ajankohdat.

Tuntuu hyvin tarkoituksenhakuiselta, että tilanteessa, jossa viimeisin rikos on tapahtunut vuonna 2016 ja josta olen toimittajalle myös kertonut seuraavaa: poliisilta sain henkilökohtaisen anteeksipyynnön siitä, että juttu oli unohdettu pöytälaatikkoon, eikä sitä tutkittu, mainitaan kuitenkin vain viimeisimmän tuomioni ajankohta. Mielestäni journalistisessa mielessä; kun juttu koskee kokemusasiantuntijuutta ja toipumista, olisi hyvin olennaista mainita, että rikollisuus kohdallani on loppunut vuonna 2016.

Nyt juttu antaa minusta sellaisen kuvan, että olen tehtaillut rikoksia 2 viikkoa sitten. Se on hyvin ikävää minulle, lähipiirilleni, muille kokemusasiantuntijoille ja tulevalle työnantajalleni."

Edit. Päätoimittaja vastasi minulle, että jutussa mainitaan selkeästi että rikokset ovat tapahtuneet 2013-2016. Selkeydestä olen eri mieltä, mutta kyllähän se siellä mainitaan Matti Järvisen toimesta. Jätän asian siis tähän. 
Rahapelihaittakentällä on liikaa tehtävää, tällaiseen ei ole aikaa eikä energiaa. 





maanantai 18. helmikuuta 2019

Elämä voittaa, aina.

Perjantaina oli paha päivä. Tuntui, kuin kaikki se mitä olen tehnyt omassa elämässäni olisi vedetty pöntöstä alas. Tuntui, kuin kaikki se mitä olen tehnyt auttaakseni muita ihmisiä olisi vedetty pöntöstä alas. Puhuin monien ystävieni kanssa ja vastaanotin monta viestiä. Olo helpottui. Olen tässä, edelleen toipuneena. Edelleen ihmisenä, joka tässä hetkessä keskittyy hyvään ja hyvän tekemiseen. Puhuin erään tärkeän ihmisen kanssa siitä, miten edelleenkin yksikin paha lause; tarkoituksellinen valheellinen mielikuva vetää minut maihin. Vie minut sinne, missä lauseen sanoja edelleenkin on. Sinne missä minä en ole ollut enää pitkään aikaan. Ja kuin taikaiskusta; lauantaina olin taas oma itseni.

Toipumisessa on se hyvä puoli, että ne syvimmätkään olotilat eivät kestä kauaa. Elämää on oppinut kestämään. Ilman addiktiota.

Mutta se siitä. Palataan tähän hetkeen ja tulevaisuuteen.

Olemme kaikessa hiljaisuudessa valmistelleet ystävieni kanssa asiaa (kampanjaa, tapahtumaa, ilmiötä..u name it) joka tulee muuttamaan pysyvästi suomalaista positiivisen pelaamisen kulttuuria. En voi asiaa vielä paljastaa, mutta lupaan kertoa siitä heti, kun vain mahdollista. Se on jotain, mihin jokainen voi kantaa kortensa kekoon. Joten pysytelkää kuulolla :)

Jenna


perjantai 15. helmikuuta 2019

Jumala suokoon minulle tyyneyttä.

"Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan."

Tänään olen tarvinnut tuota tyyneyttä.

Tiistaina minun elämäni alkoi. Se työ, jota olen tehnyt itseni kanssa ja muiden hyväksi sinetöitiin oikeudenkäynnissä, jossa viimeisillekin rikosseuraamuksille lyötiin naula arkkuun. Peliriippuvuus sinetöitiin.

Olen kertonut ja kirjoittanut avoimesti siitä, että olen tehnyt rikoksia. Olen kertonut ja kirjoittanut avoimesti riippuvuudestani ja siitä, miten monia olen loukannut. Olen rehellisesti omilla kasvoillani ja nimelläni kertonut veloistani, rikosrekisteristäni, rikosseuraamuksista, elämästäni. Olen kertonut milloin olen lopettanut pelaamisen, valehtelun ja huijaamisen.

Tiistaina minun elämäni alkoi. Tai sen piti alkaa. Rikostutkinta, joka venähti lähemmäs kolmea vuotta saatiin päätökseensä. Tutkinta, jonka venymistä jopa poliisi pyyteli anteeksi.

Tänään taistelen kuitenkin valheellisten mielikuvien kanssa. Mielikuvien, jotka yrittävät mustamaalata kaikkea, mitä minä olen tehnyt ja sanonut viimeisten melkein kolmen vuoden aikana. Yritetään tietoisesti luoda kuvaa, jossa nyt oikeudessa olleet rikokset olisivat tuoreita. Se satuttaa. Se satuttaa niin paljon, että olen tänään ollut täysin toimintakyvytön.

Vaikka kyse on vain muutamasta ihmisestä tai jopa ehkä vain yhdestä ihmisestä, olen täysin rikki. Tunnustan täysin rehellisesti, että sinä tai te onnistuitte. Minulla on pohjattoman huono olo.

Jumala suokoon minulle tyyneyttä, sillä sitä minulla ei nyt ole.

Jos en ole vielä tarpeeksi selkeästi asiaa sanonut, niin sanon sen nyt:

Olen pahoillani. Olen pahoillani jokaisesta valheesta, huijauksesta tai loukkauksesta. Olen pahoillani ja pyydän, että annatte minun jatkaa elämääni. 

Minä anelen. Anelen polvillani. 

Ja jos se vielä on epäselvää, niin kertauksena:  en ole tehnyt yhtäkään rikosta sen päivän jälkeen, kun olen pelaamiseni lopettanut vuonna 2016. Ja se on pitänyt. 


maanantai 7. tammikuuta 2019

Suomalainen positiivisen pelaamisen kulttuuri

Uusi vuosi, uudet kujeet.

Positiivisen pelaamisen kulttuuri tarkoittaa, että rahapelaaminen on läsnä kaikkialla. Siitä on tehty normaalia; se on suomalaista. Tämän takaa Veikkauksen markkinointiin ja mainontaan käytetty 53 miljoonaa euroa.

Vertaistukiohjaajana joudun usein tilanteeseen, jossa pelaaja kertoo, että hänen toipumisensa on tehty mahdottomaksi. "En voi käydä edes ruokakaupassa, sillä pelaaminen on läsnä kaikkialla". Mitä se käytännössä tarkoittaa? Tervetuloa mukaani ostoksille.


Saavun sisään kauppaan ja otan ostoskärryt. Näkymä kassoille on todella mykistävä.




Jokainen kassoilta poisjohtava portti on vuorattu pahveilla, jotka muistuttavat Veikkaus-kortin käyttämisestä. Kassoja vastapäätä sijaitsevat ostosreissuni ensimmäiset pelikoneet. Koska koneet olivat (tietysti) varattuina, jätin kuvan ottamatta. Nappaan kärryt ja suuntaan kaupan sisäänkäynnille. Vilkaisen vielä taaksepäin.




"Suitsait sukkelaan". Rahapelaamisen helppoudesta ja nopeudesta kertova mainos lämmittää entisen rahapelaajan sydäntä. Nopeus on valttia.

En pääse vielä sisään kauppaan, kun kohtaan seuraavan kehotuksen.



Sisäänkäynnin yhteydessä sijaitsee varsinainen pelaamisen pyhättö. Pelikoneita, Veikkauksen tiskit, Onnenpyörämäinen mainos ja tietenkin porteilla pahvimainokset.

Astun sisään kauppaan ja huokaan helpotuksesta. Kaupassa saan olla rauhassa, keskittyä ruokaostoksiin.

Astun noin 10 askelta porteista sisään.


Huomaan, että ilmeisimmin rahapelaamista on hyvä mainostaa myös naisten vaateosastolla. Astun kaksi askelta eteenpäin.


Jes. Nopeus on taas valttia. 

Vähän jo naurattaa. Tai naurattaisi, ellei kurkkuun nousisi pala, joka kielii sekä surusta, että suoranaisesta vitutuksesta. Jatketaan.

Siirryn eteenpäin. Alusvaatteet.


Yhtäkkiä vitutus väistyy. Tämähän on suorastaan koomista. Kalsareita ja arpoja. Siis KALSAREITA JA ARPOJA. 

Siirryn ruokaosastolle ja toivon sydämeni pohjasta, että edes HeVi-osastolla saan tehdä ostokseni rauhassa. Toisaalta, jos kalsarit ja arvat sopivat yhteen, niin miksei jauheliha ja keno? Tai vaikkapa pikapuuro ja vakio?

Joudun pettymään, innovaationi eivät ole kantaneet ruokaosastolle saakka. Saan täyttää ostoskärryni ja siirtyä kassojen suuntaan.

Ennen kassoja huomaan, että minulle annetaan vielä mahdollisuus. Josko sittenkin...


Taas olisi mahdollisuus nopeaan toimintaan. Tuosta noin vain, impulsiivisesti nappaisi yhden lapun. Saisi vähän jännitystä elämään.

Kassahihnan päässä sama toistuu. Olen jo niin jännittynyt kaikista näistä mahdollisuuksista, että unohdan jopa ottaa siitä kuvan. Mutta älkää huoliko. Kassalinjan keskivaiheilla, siinä ostoksia maksaessani minulle tarjoutuu vielä yksi mahdollisuus.


Josko nyt kuitenkin Kenon Onnenrulla? Se olisi niin näppärästi tässä purkissa. Suitsait sukkelaan se menisi samalla, kun nyt tässä jo ollaan maksupäätteelläkin......

Pakkaan ostokseni ja käännyn katsoakseni kassojen vastapäätä olevia pelikoneita. Varattuja. Ei kuvaa vieläkään. Pelikoneella on sama henkilö, kuin aiemminkin.


Ymmärrän, että rahapeliriippuvuus ei koske kaikkia. Ei edes läheisenä. Mutta onko tämä todella se maailma, se kultuuri, johon haluamme seuraavat sukupolvet kasvattaa? Onko todellakin niin, että ilman tätä massiivista mainontaa se maltilla pelaava ihminen; se jolla ei ole ongelmaa, unohtaisi tehdä sen yhden lottorivin?

Kun vertaistukiohjaajana kohtaan ihmisen, joka kertoo, ettei hän voi mennä kauppaan, koska pelaaminen on kaikkialla, en tiedä mitä sanoa.

En tiedä mitä pitäisi sanoa ihmiselle, joka yrittää ja yrittää, mutta jolta on viety oikeus rahapelittömään arkeen.

Pelaa maltilla?





















tiistai 6. marraskuuta 2018

Pelikoneet kauPOISta

Olen lapsesta saakka ollut sellainen, että toimin. Kun huomaan epäkohdan, niin toimin. Silloinkin, kun se epäkohta ei koske minua tai sen et...