tiistai 6. marraskuuta 2018

maanantai 15. lokakuuta 2018

Rapatessa roiskuu

Kirjoittelin ajatuksiani velkaantumisesta ja häpeästä Takuusäätiön sivuille. Tekstin pääset lukemaan tästä!

tiistai 9. lokakuuta 2018

Itsesääliä vaiko kenties kuitenkin surutyötä?

Suomalaisuuteen on sisäänrakennettuna ajatus siitä, että traumaattisten asioiden ja ikävien tapahtumien käsittely ja niiden aiheuttamista seurauksista puhuminen olisi jollain tasolla luokiteltavissa itsesääliksi. Ja jos sääli on sairaus, niin itsesääli vasta onkin. Minä olen asiasta eri mieltä (yllättävää).

Itsesäälin sijaan voisimme käyttää termiä Surutyö. Surutyö on äärimmäisen merkityksellinen asia käydä läpi ja me kaikki tarvitsemme surutyötä. Surutyö terminä ei ole niin leimaava kuin itsesääli. Surutyö terminä on myöskin lohduttava, sillä se kuulostaa hetkelliseltä- työltä, joka tehdään, mutta johon ei jäädä vellomaan. Surutyö on tehtävä, sillä useat asiat elämässä ovat surullisia. Surutyö on tehtävä, jotta osaisimme kokea surua asioista tai teoista- siitä miten elämässä on tapahtunut asioita, joiden ei pitänyt tapahtua, ja jotta osaamme päästää niistä asioista irti. Surutyö ei ole itsesääliä- se on tapa pitää itsestään huolta.

Toivoisin, että ihmisillä olisi aikaa surra. Toivoisin, että ihmisillä olisi paikka, jossa voisi kertoa surustaan. Siitä, miten pohjattoman surullinen olo on siitä, miten kaikki/mikään ei mennyt niinkuin piti. Minä olen ollut todella surullinen menneisyyden itseni puolesta. Olen ollut surullinen siitä, että olen ollut epätoivoinen, sairas, ahdistunut, masentunut, itsetuhoinen ja yksin. Olen kokenut surua sen menneisyyden itseni puolesta, joka oli niin totaalisen lamaantunut ja sairautensa syövereissä, että turvautui rikokseen. En ole säälinyt häntä, mutta olen surrut häntä. Olen surrut, jotta olen voinut päästää hänestä irti.

Käytämme paljon sanoja, jotka kuvaavat epätoivoa, sairautta, ahdistusta ja muuta negatiivista, mutta harvoin käytämme niin puhdasta ja totaalista sanaa, kuin suru. Suru ei kaipaa selittelyjä, se vaan on. Suruun sisältyy ajatus siitä, että ajan myötä se helpottaa.

Suru on vieras, ei pysyvä asukas.





keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Koti on siellä missä vakuutuskin (myös luottotiedottomalle)

Rahapeliriippuvaisena (vaikkakin toipuneena sellaisena) olen ollut pakotettu elämään tilanteessa, jossa seuraukset ovat läsnä elämässäni vielä monen monta vuotta. Rahapeliriippuvuuden seuraukset ovat taloudellisella puolella samanlaisia, joihin moni ihminen voi samaistua- oli taustalla sitten rahapeliriippuvuutta tai ei. Kun on kerran laittanut taloutensa viimeisen päälle solmuun, ovat seuraukset pitkäkestoisia ja vaikuttavat elämässä pitkään.
Kaiken kanssa oppii elämään, niin myös luottotiedottomuuden kanssa. Ikävää on, että maksuhäiriömerkintätekisteristä ei näy, miten ihminen on laittanut elämänsä kuntoon ja muuttanut toimintatapojaan. Vaikka olen nykyään äärimmäisen tarkka rahasta ja hoidan sovitut maksut, laskut ja vuokrat aina ajallaan, luottotietorekisterini on ja pysyy. Ja seuraa minua niin pitkään, että pääsen mitä luultavammin eläkkeelle ennenkuin saan avattua itselleni puhelinliittymän.








Vaikka luottotiedoton elämä on minulle tuttua- jopa tutumpaa kuin puhtaan luottotietorekisterin kanssa eläminen, eikä luottotiedottomuus vaikuta elämääni päivittäin, on kuitenkin tilanteita, joissa olen joutunut puremaan itseäni poskeen. Näissä tilanteissa minulle on hyvin selkeästi alleviivattu, etten ole samalla viivalla- samanarvoinen kuin muut, koska minulla ei ole luottotietoja.
Olen tottunut huonoon asiakaspalveluun. Olen saanut sitä niin sähköyhtiöltä, kuin vakuutusyhtiöltäkin. Olen seissyt vakuutusyhtiön ulkopuolella ja itkenyt silmäni umpeen- vain koska asiakaspalvelun ammattilainen on kokenut oikeudekseen kohdella minua totaalisen törkeästi ja epätasa-arvoisesti, vain koska luottotietoni eivät ole olleet puhtaat. Olen tottunut asioimaan ulosottovirastossa, josta lähtiessä olkapääni ovat aina asteen verran alempana ja ryhtini huonompi. Olen tottunut siihen, että minua kohtaan voidaan käyttäytyä huonosti, koska on olemassa rekisteri, joka kertoo menneisyyteni, muttei nykyisyyttä ja tulevaisuuttani.


Älkää ymmärtäkö väärin. Olen täysin selvillä siitä, mitkä sopimukset ja palveluntarjoavat edellyttävät puhtaita luottotietoja ja mitä palveluita
luottotiedottomalle ei tarjota ilman vakuuksia. Minä ymmärrän nämä asiat. Mutta ihmisten huonoa ja ala-arvoista kohtelua en tule ymmärtämään koskaan. Yhteiskunnassa, jossa maksuhäiriöisten määrä kasvaa koko ajan, meillä ei ole varaa lannistaa jo valmiiksi lannistuneita ihmisiä ala-arvoisella asiakaspalvelulla ja alleviivauksella; sinä et kelpaa, sinä et ole samanlainen kuin muut.
Koska olen tottunut edellämainittuihin asioihin ja pidän tärkeänä sitä, että niistä puhutaan, pidän kuitenkin vielä tärkeämpänä sitä, että puhumme positiivisista asiakaskohtaamisista ja tasa- arvoisesta kohtelusta. Minun on jo jonkun aikaa pitänyt kirjoittaa tapauksesta, jonka ansioista tunnen tänä päivänä olevani taas asteen verran enemmän tavallinen ihminen. Minun on jo jonkun aikaa pitänyt kirjoittaa kotivakuutuksesta.






Tilannehan on se, ettei minulla ole ollut kotivakuutusta vuosiin. Vakuutuksista vain auton liikennevakuutus myönnetään luottotiedottomalle, eikä kotivakuutusta ole tähän mennessä ollut mahdollista ottaa yhdeltäkään vakuutusyhtiöltä.
Viime keväänä, kirjoittaessani kirjaani, ostin itselleni ensimmäistä kertaa elämässäni ikioman tietokoneen. Kone oli ja on hyvä, mikä tarkoittaa sitä, että se oli myös arvokas. Koska olen tottunut tulemaan toimeen hyvin pienellä ja ostamaan kaiken käytettynä, koneen ostaminen oli minulle todella suuri juttu. Ja koska kone on arvokkain asia jonka omistan, se sai miettimään myös vakuutuksia. Taas kerran huomasin kirjoittavani Googleen: Kotivakuutus luottotiedottomalle.... Olen googlettanut edelläolevaa lausetta elämässäni viimeiset 10 vuotta. Aina lopputulos on ollut sama: hakutulokset ovat näyttäneet vain keskusteluja, jotka itsessään ovat kertoneet karua kieltään: ei onnistu, ei myönnetä.

Kotivakuutuksen puuttuminen on ollut ehkä merkityksellisin asia luottotiedottomuudessani. Merkityksellisin asia, joka on poissaolollaan tähdentänyt minulle, että minä en ole samalla viivalla. Minulla ei ole oikeutta
vakuuttaa omaisuuttani. Minulla ei ole oikeutta turvata kotiani. Kotivakuutuksen puuttuminen on ollut isoin asia nakertamassa perusturvallisuuteni puutetta: millainen äiti ei kykene tarjoamaan lapsille vakuutettua kotia? Olen pahimmissa painajaisissani seisonut perheeni kanssa ulkona yöpuvussa ja katsonut, miten kaikki mitä meillä on, on tuhoutunut. Ja miettinyt, mitä sitten. Mitä sitten jos pahin tapahtuisi ja menettäisimme kaiken? Julkisuudessa on surullisen usein ollut tapauksia, joissa perheille on kerätty vaatetta, huonekalua ja hygieniatarviketta, kun kaikki on menetetty. Usein näihin uutisiin mahtuu vähintään yksi kommentti, jossa kysellään kotivakuutuksen perään. Niinpä niin.


Muutimme juuri uuteen asuntoon ja äärimmäisen ikävän asiakaspalvelukokemuksen jälkeen (sähköyhtiö) ajauduin itku silmässä taas Googleen.

Kotivakuutus luottotiedottomalle....

Epäuskoisena klikkasin auki ensimmäisen linkin. Popvakuutus. Kotivakuutus, vaikka maksuhäiriömerkintä.
Näppäilin numeron puhelimeeni ja soitin. Kerroin jännittyneenä, että haluaisin ostaa kotivakuutuksen, mutta että minulla on merkintä luottotiedoissani. Olin täysin varma, että olin ymmärtänyt asian väärin ja kohta minut tiputettaisiin pilvilinnoistani. Asiakaspalvelija kysyi tietoni ja muutamia kysymyksiä kodistamme ja asia oli sillä selvä. Sain tekstiviestillä laskutiedot (vuoden ennakkomaksu) ja maksoin laskun samana iltana. Muutaman päivän kuluttua sain sähköpostiini tiedon, että maksu oli kirjautunut ja kotivakuutus astunut voimaan. Sähköpostin liitteenä oli vakuutuskirja ja homma oli sillä selvä. Vaikka itse ostinkin vakuutuksen puhelimitse, onnistuu vakuutuksen solmiminen/ostaminen myös verkkopalvelussa. Itseasiassa se onnistuu vielä helpommin verkkopalvelussa. Minulle oli tärkeää hoitaa asia puhelimitse, koska olin vakuuttunut, että PopVakuutuksen sivustolla on jokin virhe, enkä
maksuhäiriömerkintäisenä olekaan oikeutettu kotivakuutukseen. Lisäksi olen edelleenkin pidättäytynyt verkkopankkitunnuksista, joten puhelinpalvelu vastasi minun tarpeisiini hyvin. Äärimmäisen ystävällinen asiakaspalvelu ei sinällään huonontanut kokemustani.



Minulla on siis kotivakuutus. Minun perheelläni on kotivakuutus. En pysty sanoin kuvailemaan, kuinka iso asia se minulle on. Kuinka iso asia minulle oli, että sain kokemuksen, jossa minä kelpasin. Kokemuksen, jossa sain hyvää asiakaspalvelua. Kokemuksen, että minä olen niinkuin muutkin. 








Suomessa on tällä hetkellä n. 400 000 ihmistä, joilla on maksuhäiriömerkintä. 400 000 ihmistä, jotka ovat tuon merkinnän vuoksi eri asemassa yhteiskunnassamme. Maailma muuttuu. Tuntuu, että usein se muutos on kovin hidasta ja vielä useammin muutosta syntyy väärään suuntaan. Tämän asian kohdalla voin sanoa, että äärimmäisen iso ja tärkeä muutos on tapahtunut ja nimenomaan oikeaan suuntaan. PopVakuutus on tuonut markkinoille kotivakuutuksen, joka muuttaa monen ihmisen elämän.

Olen nähnyt useassa kodissa (engl.kielisen) huoneentaulun, jossa lukee ”Koti on siellä missä sydänkin”.

Minun huoneentaulussani lukee:
”Koti on siellä, missä kotivakuutuskin.”


Ps. PopVakuutus tarjoaa nyt ensimmäisenä Suomessa myös prepaid kaskovakuutusta maksuhäiriömerkintäisille. Itse en ole vielä kyseistä vakuutusta hankkinut, mutta asia on ehdottoman ajankohtainen minulle lähitulevaisuudessa. Kirjoitan asiasta ja siitä miten homma toimi, heti kun saan vakuutuksen ostettua.


Popvakuutuksen sivuille pääset tästä!

perjantai 21. syyskuuta 2018

Pintaa syvemmältä






Kuva: Yle/Harri Hinkka


Huomenna lauantaina klo 17.10 TV1 käsitellään tarinaani ja peliriippuvuutta vähän pintaa syvemmältä. Olin äärimmäisen iloinen ja otettu siitä, että ihailemani toimittaja; Maarit Tastula koki aiheen nostamisen arvoiseksi. Vielä iloisempi olin siitä, että sain keskustelukumppanikseni Peliklinikan tutkijan Maria Heiskasen, joka on sekä älykäs, että empaattinen ja lämmin ihminen.

Lisää aiheesta löydät täältä.

Ps. Maanantaina 24.09.2018 klo 19-21 Radio Suomessa aiheena peliriippuvuus. Keskustelijoina allekirjoittanut, sekä Maria Heiskanen. Radiot auki!

tiistai 11. syyskuuta 2018

Ystäväni Veikkaus

Koska haastatteluissa on valitettavan vähän aikaa jakaa ajatuksiaan ja lehtijutut koskettavat usein vain omaa tarinaani tai kirjaani, koen tärkeäksi avata teille mielipiteitäni Veikkauksesta.

Onko suomalaisten rahapeliongelmien syy Veikkauksen? Pitäisikö Veikkauksen toiminta ajaa alas? Vihaanko minä Veikkausta?

Ei. Ei. En.

Haluanko minä että kaikki rahapelaaminen kielletään? 

En. Tai vaikka haluaisinkin, niin tiedostan sen, että se on mahdotonta.

Mitä siis pitäisi tehdä?

Tilannehan on nyt niin, että elämme aikaa, jossa rahapeliriippuvuuden olemassaolo on tiedostettu. Tämä antaa mahdollisuuden kyseenalaistaa koko Veikkauksen toiminnan olemassaolo. Ja tähän iskevät kiinni he, joilla on ns.oma lehmä ojassa. Tavallinen kansalainen saattaa vaatia Veikkauksen toiminnan alasajoa, koska ajatus peliriippuvuudesta on kauhistuttava. Jotain on siis tehtävä. Yritysmaailmassa asia nähdään niin, että on oiva paikka kyseenalaistaa Veikkauksen olemassaolo ja toiminta käyttämällä pelihaittoja aseena- ja samalla saada suomalainen rahapelaaminen vapaaksi ja vielä villimmäksi. Suomeksi sanottuna: jotta voi perustaa oman rahapeliyhtiön, ja tienata rahaa.

Mitä siis pitäisi tehdä?

Tunnustaa tosiasiat. Näin on päässyt käymään ja vituiks on mennyt. Ei tehty hyvää pelihaittatyötä, ei pidetty huolta kivijalasta, johon koko homma perustuu: ei järjestetty rahapelaamista niin, että siitä koituisi mahdollisimman vähän haittavaikutuksia.

Kun tosiasiat on tunnustettu, on aika toimia. On aika alkaa vastuulliseksi. On aika alkaa luomaan oikeaa ja tervettä positiivisen pelaamisen kulttuuria, jossa on sekä voittajia että häviäjiä. Ja jossa myös häviäjien tarinat saavat huomion ja näkyvät mainonnassa. Positiivisen pelaamisen kulttuuri jossa kerrotaan suoraan ja selkeästi, että "pelaa maltilla" ei monelle riitä, vaan että moni sairastuu pelaamiseen.

Miksi olen Veikkauksen puolella? Koska vielä tänäkin päivänä vastaanotan niin törkeän häiritseviä ja manipuloivia sähköposteja, viestejä ja puheluita ulkomaisilta kasinoilta päivittäin, että tiedän mikä olisi tulevaisuus jos villistä lännestä tulisi vieläkin villimpi. 

Kun en voi rahapelaamista lopettaa, valitsen kahdesta pahasta vähemmän pahan. Toimijan, jolle ojennan käteni ja vertaisteni; rahapelaamisen ammattilaisten kädet ja odotan koska niihin tartutaan.

Meillä toipuneilla kokemusasiantuntijoilla on kaikki tieto tästä sairaudesta ja tieto siitä, miten Veikkaus saavuttaisi kaksi tavoitetta: olemassaolonsa säilymisen ja oikean vastuullisen pelihaittatyön.

Veikkaus: Me odotamme.

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Selviytyjät Suomi

Media rakastaa selviytymistarinoita. Ymmärrän sen, sillä minäkin rakastan omaa selviytymistarinaani- sitä, että olen tässä ja nyt. Hengissä.

Selviytymistarinoiden ongelma on se, että kun mennään liikaa itse selviytymiseen, unohdetaan se, mistä oikeasti on kyse.

900 000 suomalaista.

Kirjoitin kirjan kahdesta syystä:

1. Koska minun oli pakko. Se oli asia, joka oli tehtävä. Minä tarvitsin väylän purkaa tarinani, jotta kykenin jättämään sen taakseni.

2. Jotta me alamme puhumaan rehellisesti asioiden oikeilla nimillä. Jotta häpeä ja stigma vähenisi edes hieman.

Olen kiitollinen, että mediaa kiinnostaa selviytymistarinani. Se on väistämätön reitti siihen, että rahapeliriippuvuudesta aletaan puhua ja että se ja sen äärimmäisen suuret haittavaikutukset; sekä yksilö- että yhteiskuntatasolla huomioidaan. Siksi selviytymistarinan rakastaminen, huomioiminen ja nostaminen esiin on välttämätöntä.

Mutta.

Jos minä jotain toivon, niin sitä, että muistaisimme myös ne ihmiset, joilla ei vielä ole selviytymistarinaa kerrottavanaan. Ja ne ihmiset, jotka eivät ole täällä enää tarinaansa kertomassa. Toivon, että se mitä teen, antaa ihmisille uskallusta. Uskallusta kysyä, uskallusta vastata.

Tänään vietetään Itsemurhien ehkäisypäivää. Kuinka moni elämä olisi saatu pelastettua, jos rahapeliriippuvuudesta puhuttaisiin ääneen?

"Heräsin aamulla aivan niin kuin muinakin aamuina. Kävelin vessaan, pesin hampaat ja kuin automaattisesti käteni ohjautui meikkipussilleni ja hapuili ripsiväriä. Katsoin ripsiväriputkiloa pitkään. Miksi ihmeessä meikkaisin? Minähän olen lähdössä viimeiselle matkalleni.

Harhailin asunnossa pitkään reppuni kanssa.
Yritin saada ajatuksiani kartalle siitä, mikä tästä kotoa lähdöstä tekisi erilaisen. En tarvitse avaimia, lompakkoa, puhelinta. En tarvitse juuri mitään. Vai mitä ihmiset pakkaavat mukaansa lähtiessään kuolemaan?

Olin edellisenä iltana laittanut viimeisen epätoivoisen talletuksen kasinolle. Kaikki oli kiinni tuosta talletuksesta. Josko nyt Jumala, tämän kerran?

Mitä ihmiset pakkaavat mukaansa lähtiessään
kuolemaan?"

Tänään YlePuhe klo 14. Asiaa kirjasta, rahapelaamisesta ja rahapeliriippuvuudesta.

Kuuntele myös Baba Lybeckin podcast "Kirja vieköön" jossa käsitellään kirjaani: Kun pelihimo ottaa vallan. Podcastiin pääset tästä!



(KUVA: EMILIA ANUNDI / HS)

Kuka pelkää postimiestä?

Kirjoittelin Takuusäätiön sivuille postimiehen ja elämän pelosta. Kirjoituksen pääset lukemaan  tästä!