maanantai 29. toukokuuta 2017

Ihmisten edessä

Yksin. Minä olen ollut yksin kaveriporukassa, ihmisten ympäröimänä, jouluna, juhannuksena, töissä, koulussa ja vapaa-ajalla. Eniten heti pelaamisen syiden avaamisen jälkeen olen pohtinut yksinäisyyttäni.

Yksinäisyyteeni on 2 isoa syytä:

1. On kovin vaikea ystävystyä/ylläpitää ystävyyttä, jos joutuu valehtelemaan koko identiteettinsä ja elämänsä. Eli peliriippuvuus.

2. Olen aina kokenut olevani erilainen.


Minulla on aina ollut kavereita ja tuttuja. Olen sosiaalinen ja kykenen tutustumaan ihmisiin helposti. Työyhteisöissä olen ollut pidetty työkaveri, mutta ystävyyttä en ole osannut luoda. Riippuvuus itsessään on asia joka syö elämäntilaa valtavasti. Enhän minä olisi edes voinut ystävystyä viime vuosina, kun elämästäni 1% oli totta ja 99% valhetta. Mutta ei se aina ole ollut niin. On ollut aikoja, jolloin elämä on ollut muutakin kuin pelaamista. Ja silti olen kokenut valtavaa yksinäisyyttä. Sitä on vaikeaa selittää. Miten ihminen voi olla yksin ihmisten keskellä?

En ole kunnon suomalainen. En nauti päättömästä ryyppäämisestä. En pitänyt siitä teininä, enkä pidä nytkään. En pidä keinotekoisesta hauskanpidosta, enkä ystävyyssuhteista, jotka ovat olemassa vain alkoholin läsnäollessa. Minulle ystävyys on arjessa mukanaoloa, päivittäistä yhteydenpitoa ja huolien ja ilojen jakamista. Kyllä minäkin juon alkoholia, mutta se on vain pieni lisä hauskanpitoon. Ei syy. 

Uusi yksinäisyyden muoto on tullut elämääni sairauden paljastumisen myötä. Kun ihminen sairastaa jotain mielensairautta, siitä tulee sosiaalipornoa. Siitä on kiva supista, sitä on mukava kauhistella. Siitä on jännittävää juoruilla. Nykyään olen siis yksinäisempi kuin koskaan. Elän sen asian kanssa, että minusta puhutaan, ilman että minulta asiasta kysytään. 

Elämässäni on monia tavotteita nykyään ja yksi niistä on se, että löytäisin ystävän. Mistä ja miten, sitä en tiedä. Menneisyys on niin suuri osa minua, että tuntuu kuin se pitäisi pamauttaa tiskiin ensikohtaamisella. Rehellisyydenjano on minussa niin suuri, että haluan minut kohdattavan sellaisena kuin olen. Ihmisenä, joka on käynyt suuret taistelut ollakseen se mitä on.

En aio myöskään koskaan enää hakea hyväksyntää ihmisiltä, joiden hyväksyntää en todellisuudessa halua. En aio hakea kaveruutta, joka tekee minut vieläkin yksinäisemmäksi. Minä olen sellainen kuin olen. Ja minulla on siihen oikeus. 

Jonain päivänä minunkin elämässäni on ystävä joka on päättänyt olla siinä vain siksi, että minä tuon hänen elämäänsä iloa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pintaa syvemmältä

Kuva: Yle/Harri Hinkka Huomenna lauantaina klo 17.10 TV1 käsitellään tarinaani ja peliriippuvuutta vähän pintaa syvemmältä. Olin ...