Käytännön asioita osa 3

Ennaltaehkäisevä perhetyö. Asia josta minulla ei ollut mitään tietoa, mutta jo sanan klangi oli negatiivinen. Kyllä minä nyt lapseni osaan hoitaa, miksi meille joku ulkopuolinen tulisi?

Kun suomalaisessa yhteiskunnassa ottaa apua vastaan, on heikko ja ongelmallinen yksilö. Sossupummi ja lastensuojelun asiakas. Meidän perheemme ei ole kumpaakaan, mutta leimautuminen äidiksi, joka ei osaa hoitaa edes lapsiaan on syvällä.

Mitä perhetyö on ja mitä apua siitä meille oli?
Olemme siis tilanteessa jossa minä istun lääkärin vastaanotolla ilman meikkiä, silmät itkusta turvonneena, sen jonkunsortin masennustestin huutaesssa hoosiannaa. Tähän tilanteeseen ynnätään 3 lasta. Äärimmäisen ammattitaitoinen lääkäri ehdottaa perhetyöntekijän käyntejä. Ajatus tuntuu kuvottavalta. Tulevat tarkkailemaan minua, ei käy. Ei ihmiseltä voi lapsia pois ottaa peliongelman vuoksi.

Ensimmäisellä käynnillä sovitaan siitä, kuinka usein perhetyöntekijä käy meillä. Kaksi mukavaa, tavallista naista juttelee minusta, oloistani ja missä tarvitsen apua. Sovitaan, että kerran viikossa käynti on sopiva alussa. Painotan, etten halua siivousapua tms. vaan haluan itse hoitaa kotini. Pitkin hampain myönnyn siihen, että perhetyöntekijä on pienimmän lapseni kanssa, jotta saan hoidettua kodin askareita.

Jo ensimmäisellä käynnillä huomaan ja näen jotain, mitä en ole pelihuuruissani huomannut. Meillä on pyykkiä aivan_tolkuton_määrä. Olen AINA ollut tarkka kodistani, siivouksesta jne.mutta nyt huomaan, että olen ollut huonommassa kunnossa kuin itse annoin itseni ymmärtää. Olen ollut täysin aloitekyvytön kodin hoitamisen suhteen jo jonkin aikaa.

Pesen pyykkiä ja juttelemme. Ihan mistä vaan. Ei siis vain ongelmistani vaan ihan muuten vaan. Kun olen saanut itseäni hieman jaloilleen, perhetyöntekijä saapuu hoitamaan pienintä kotiin siksi aikaa, kun käyn juttelemassa terveyskeskuksessa, a-klinikalla jne.

Noin kolmisen viikkoa sitten meillä oli viimeinen perhetyön käynti. En tarvitse akuutisti apua- edes hoidollisten tapaamisten hoitamisessa, joten sovimme yhdessä perhetyön käyntien lopettamisesta. Perheellämme olisi ollut mahdollisuus ns.palveluseteleihin eli kaupunki olisi maksanut hoitajan aina terapiani ajaksi tms. mutta olen onnistunut hoitamaan menoni nyt muutenkin, joten tämän avun kanssa meidän matkamme tulee päätökseen.

Mitä tästä sitten sain ja mitä hyötyä perhetyöstä oli?
Konkreettisesti: sain siivottua ja pestyä pyykkiä. Juteltua, hengitettyä. Käytyä kaupassa; mitä tahansa normaalia!
Henkisesti: iso kynnys ylittyi, kun otin vastaan apua. Perhetyö on ollut osaltaan iso tekijä siinä, että olen hakenut itselleni apua muista instansseista. Kun kynnys avun saamiseen oli ylitetty, oli helppo jatkaa omaa matkaansa. Lisäksi luottamus siihen, että rehellisyys kannattaa. Pelkonahan riippuvaisella omissa kauhuskenaarioissaan on, että jos kerron ongelmistani lapset ja naapurin hamsterikin viedään pois.
Ei viety. Korkeintaan tämä kokemus vahvisti ja antoi tällä itseään inhoavalle yksilölle kokemuksen; minähän olen hyvä äiti.

En voi tarpeeksi painottaa, miten tärkeää on hakea ja vastaanottaa apua. Et ole saanut itse ongelmaasi katkaistua, miksi kuvittelet onnistuvasi yksin siinä tulevaisuudessa?

Kyse ei loppupeleissä ole edes siitä, onko teoreettisesti mahdollista parantua riippuvuudesta yksin. Vaan siitä, että vuosien riippuvaisen yksinäisyyden jälkeen, sinä ansaitset tukea. Tukea, ihmisiä, välittämistä ja rakkautta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuka pelkää postimiestä?

Kellä kulta, sillä onni...