maanantai 29. toukokuuta 2017

Kuolema kuittaa riippuvuuden.

Piti kirjoittaa yksinäisyydestä. Oli jo ajatuskin tekstille, kunnes istahdin television eteen ja katsoin sattumalta Emmerdalen jakson.  Siinä Holly-niminen nuori nainen kuoli kotiinsa- entinen riippuvainen, joka ei pystynyt vastustamaan riippuvuuttaan, menetti henkensä huumeille.

Kyseessä on televisiosarja, mutta se tuska joka oli laitettu tuohon 30-minuuttiseen sai tunteet pintaan. Kuin ne unet, joissa teen asioita joita ei pitäisi. Miten helpottunut olo on aamulla. Samalla tavalla oloa helpottaa ajatus, että kyseessä on vain televisiosarja. Jossa näyttelijä näyttelee ruumista ja toinen näyttelijä näyttelee äidin tunteita; äidin joka on menettänyt lapsensa lopullisesti riippuvuudelle. Mutta miksi silti tuntuu niin pahalta? Koska monessa perheessä tuo puolituntinen ei ole unta tai televisiota. Se on täyttä totta.


Minulle on herännyt äärimmäisen suuri vietti auttaa riippuvaisia- sekä aktiiveja että toipuvia. Olen jo ottanut muutaman askeleen asian kanssa ja toivottavasti tulevaisuudessa pystyn auttamaan ihmisiä aktiivisesti. Olen miettinyt itsekseni mikä on auttamushalun pohjalla. Mitä minä saan siitä? Oman pelaamattomuuteni tukemisen lisäksi.

Minä autan itseäni. Koen, että luomalla lohtua ihmisille jotka painivat vielä addiktion keskellä, minä silitän omaa päätäni pari vuotta sitten. Minä halaan itseäni ja sanon että kaikki järjestyy. Minä luon lohtua itselleni sinne pimeyden ja epätoivon tielle, jota tarvoin yksinäni. Auttamalla muita, kävelen sitä tietä menneisyyden minäni kanssa käsi kädessä.

Eniten minuun vaikutti ja vaikuttaa nykyään tilanteiden kuvailu (tv) jossa on tehty jotain peruuttamatonta. Kun kuolema on ainoa, joka lopettaa riippuvuuden. Olin ennen katkera maailmalle, nykyään koen olevani onnekas. Kuolema ei lopettanut riippuvuutta. Elämä teki sen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pintaa syvemmältä

Kuva: Yle/Harri Hinkka Huomenna lauantaina klo 17.10 TV1 käsitellään tarinaani ja peliriippuvuutta vähän pintaa syvemmältä. Olin ...