Miksi?

Mikä ajoi minut pelaamaan?

En tiedä. Mutta olen yrittänyt eritellä asioita elämässäni, joissa tilanteissa pelaaminen on vienyt minut mukanaan.

Pelaaminen itsessään on alunperin ollut positiivinen asia. Se on saanut unohtamaan ahdistavat asiat, elämään eri todellisuudessa. Olen aina näyttäytynyt ihmisenä, joka jaksaa. Kun maailma kaatuu ympäriltä, minä jaksan, kannan vastuun ja autan muita nousemaan. Minua ei hetkauta mikään, minä pystyn ja kykenen. Näin olen uskotellut itselleni ja muille. Todellisuudessa minä en ole yhtään sen kummempi kuin muutkaan- itseasiassa jopa vajaavaisempi- minähän en pysty käsittelemään ahdistuksen tunteitani, vaan puran ne pelimaailmaan.

Lastenteko nuorena.
Vaikken kadu elämässäni mitään, vähiten lapsiani, minun elämässäni suuri pettymys on ollut opiskelujen loppuminen, se etten valmistunut, koska kannoin suurta taloudellista vastuuta perheestäni. Minua väsytti, suretti ja koin epäoikeudenmukaisuutta. Pelasin.

Läheisen vakava masennus.
En halua sälyttää vastuuta teoistani kenellekkään- vähiten ihmiselle, joka tahtomattaan sairastui-niinkuin minäkin. Mutta olisin kaivannut häntä. Olisin kaivannut mahdollisuuksia huolettomaan elämään. Olisin halunnut, että minusta olisi huolehdittu; minähän tarvoin pelaamiseni kanssa täysin pohjamudissa.

Täysin sairas, narsistinen ja tuhoisa parisuhde.
Kukaan ei ole toisen onnen vartija. Mutta onnettomuuden ylläpitäjä voi olla. Rakastuin ja elin muutaman vuoden täysin tunnevammaisen narsistin kanssa. Tuona aikana menetin ystävyyssuhteita, työpaikkani ja sivutyöni sekä itsekunnioitukseni. Raadoin niskalimassa ollakseni hyvä ja hyväksytty. Muutuin sellaiseksi kuin hän halusi.

Näiden tapahtumien jälkeen elämäni tasottui ja elämässä alkoi uusi onnellinen vaihe. Miksi sitten pelasin vielä? Koska riippuvuus kusetti minua. Se kertoi, että nyt kun kaikki on hyvin, voit pelata vähän. Ei sinun tarvitse käsitellä syitä pelaamiseen, nythän kaikki on hyvin.

Väärin.

Pelaamisen syyt on käsiteltävä. On mietittävä miksi ajautuu pelaamaan. On kohdattava se fakta, että on riippuvainen. Vasta sitten alkaa paraneminen.

Tänä päivänä pystyn kohtaamaan tunteet, jotka ovat katkeria. Katkeria elämää, koko maailmankaikkeutta kohtaan. Miksen minä saanut toisenlaista elämää? Miksi yksi ihminen pystyi pilaamaan elämäni totaalisesti?

Tänään minun sieluni on puhdas. Olen antanut anteeksi itselleni ja muille. Jopa sille ihmiselle, joka kerta toisensa jälkeen laittoi minut voimaan pahoin. Ei hän tiedä paremmasta; hänen rangaistuksensa olkoon elämä sokeana muiden tunteille. Hän ei ole minulle enää olemassa.

Minä jatkan eteenpäin, sellaisia kokemuksia "rikkaampana" joiden avulla pystyn vielä auttamaan muita. Minun elämässäni kaikki on vielä edessä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuka pelkää postimiestä?

Kellä kulta, sillä onni...

Mielen kiemuroista