maanantai 5. kesäkuuta 2017

Kun ahdistuksesta tulee normi

Eilen oli ihan tavallinen sunnuntai. Kun illalla istuin sohvalla katsoen televisiota, tunsin ikävän, vanhan tutun niskassani. Tuntui oudolta tuntea se pitkästä aikaa ja kesti kauan, että sain aivoilleni viestin perille: ei ole mitään hätää.

Keskustelin asiasta mieheni kanssa ja kerroin miten vieläkin joskus minut valtaa ahdistava olo sunnuntai-iltaisin. Sellainen olo, kuin alkava viikko pitäisi sisällään jotain pelottavaa. Kiinnijäämisen, pelimaailmassa roikkumisen, rahojen häviämisen. Mitä näitä nyt on. Kestää jonkun aikaa, että ahdistus väistyy, kun kertaan aivoilleni, miten ei ole mitään pelättävää. Ei valheita, ei pelaamista, ei mitään ikävää. Vain arkea. Sitä tavallista.

Kun nyt normaalina minänä koen tuon pienen sunnuntai-illan ahdistuksen kohtalaisen pahana ja häiritsevänä olona, mietin miten helvetissä olen selvinnyt hengissä viime vuodet? Miten ihmeessä jaksoin kantaa sydämessäni sitä kuvottavaa ahdistusta, pelkoa ja petosta?


Edellisyönä heräsin aivan hiestä märkänä aamuyöllä. Näin pitkästä aikaa unta, jossa pelasin. Unessa huusin itselleni, että älä tee sitä ja jopa uni-minäni halusi olla pelaamatta. Aivan kuin jokin vieras voima olisi työntänyt "meidät" pelaamaan.

Vaikken painajaisista niin perustakaan, on toisaalta positiivista, että pelaaminen- jopa unissa, saa aikaan valtavan inhoreaktion ja pakokauhun. Näinä päivinä saa miettimällä miettiä, että mikä siinä joskus oli kivaa tai hauskaa. Vähän niinkuin se paska eksä taas. "Mitä ihmettä mä näin siinä joskus?"

Ahdistus näyttäytyy nykyään vain pieninä häivähdyksinä. Muistoina entisestä. Ihan niinkuin pelaaminen- toiminnallinen riippuvuus- on opittu tapa. Samoin ahdistus tunteena- sen liittyminen tiettyihin tilanteisiin, esim. sunnuntaihin. Opittu tapa. Nyt yritän oppia nauttimaan sunnuntaista niinkuin se olisi perjantai. Thank god it's Sunday.

Hyvää alkavaa viikkoa- tee tästä viikosta elämäsi uusi alku!

3 kommenttia:

  1. Onpa hienoa lukea tätä blogiasi, jossa kuvataan arkisesti niitä uuden elämäntavan oppimisen haasteita – ja siitä selviämistä. Helppoa ei ole, mutta jos se olisi helppoa, niin varmaan ei olisi olemassa sellaista ilmiötä kuin ongelmallinen pelaaminen, peliriippuvuus. Tykkään tavastasi kuvata kamppailua uuden oppimisena, kun vastaavasti monet asian kanssa kamppailevat harmittelevat tahdonvoimansa puutetta. Siitähän ei tosiaankaan ole kyse, vaan nimenomaan omien tunteiden, ajatusten, reagoimistapojen ja käyttäytymisen tunnistamisesta ja tiedostamisesta. Kun tunnet itsesi, niin voit muuttaa käyttäytymistäsi, ellet, niin todennäköisesti tosiaankin toimit kuin robotti, tiedostamattomasti. Se tahdonvoima kasvaa ja harjaantuu tiedostamisen ja oppimisen kautta, se ei ole pysyvä ominaisuus, jota toisilla on tai toisilla ei. Kiitos blogistasi.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kuka pelkää postimiestä?

Kirjoittelin Takuusäätiön sivuille postimiehen ja elämän pelosta. Kirjoituksen pääset lukemaan  tästä!