Mitä sinä tekisit jos voittaisit?

Mitä sitä sitten tekisi, jos voittaisi? Ennenkuin pelaaminen on lipsahtanut sairauden puolelle-suoranaiseksi maniaksi, on tavoitteena varmasti ollut rikastuminen. Varmasti jokainen suomalainen on joskus haaveillut lottovoitosta. Minulle tuo lottovoitosta haaveileminen teoreettisella tasolla (enhän edes pelaa lottoa- minulla on nollatoleranssi kaikkiin rahapeleihin) tuntuu hämmentävältä. Voiko peliriippuvainen, toipuva sellainen, miettiä mitä tekisi lottovoitolla?

No. Tilanne nyt on se, että vaikka minä olenkin peliriippuvainen, mieheni ei ole. Ja hän tekee joskus lottoa. Aloin joku päivä miettimään, mikä meidän elämässämme muuttuisi, jos mieheni ja näin ollen perheemme voittaisi lotossa. Mitä lottovoitolla saisi, mitä meillä ei vielä ole?

Velat maksettaisiin, tietysti. Mies varmasti haluaisi uuden auton ja aivan varmasti ostaisimme unelmiemme kodin- loppuelämämme kodin. Haluaisin myös matkustaa lasten kanssa. Suomessa pohjoiseen ja ulkomailla johonkin lämpöiseen viikoksi. Siinäpä nuo toiveet.

Kun nyt tarkastelen tuota listaa, niin huomaan että nuo kaikki haaveet- hyvinkin arkipäiväiset haaveet, ovat kaikki toteutettavissa. Jonain päivänä asumme varmasti unelmiemme kodissa- se kun ei ole mikään miljoonalukaali. Aivan varmasti vielä jonain päivänä mies saa kaasutella menemään jos ei uudella, niin ainakin uudehkolla autolla. Ja aivan varmasti jonain päivänä pystyn viemään lapseni lomalle. Kaikki haaveemme ovat toteutettavissa normaalilla työnteolla ja odottamalla.

On vapauttavaa tajuta, että omat haaveet ovat hyvin tavanomaisia; asioita, joita jokainen voi saavuttaa. Lottovoitosta haaveilu kuuluu kai jollain tavalla meidän suomalaisten identiteettiin, eikä siinä ole sinänsä mitään pahaa. Varsinkin jos haaveilu saa arvostamaan omaa elämäänsä.

Minulla on perhe ja tunnen itseni ensimmäistä kertaa elämässäni. Edessä on vielä pitkiä kilometrejä kuljettavana, mutta minulla on ihmisiä joiden kanssa kuljen matkani. Ei kukaan varmaankaan lottovoitosta kieltäytyisi- en minäkään, mutta haaveilun tasolla se jää vain pieneksi ohimeneväksi höpsöilyksi. En jää enää tuohon haaveeseen kiinni vaan annan sen mennä menojaan. Palaan arkeeni, joka jo itsessään ihmisineen on elämäni suurin lottovoitto.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuka pelkää postimiestä?

Kellä kulta, sillä onni...