Avunhuutoja

Luen paljon. Itseasiassa luen kokoajan. Selaan päivittäin huvikseni mm. Vauva.fi-palstaa (en siis lue tieteellistä tekstiä päivittäin :D). Vaikkakin luen palstaa huvikseni, olen surukseni ja kauhukseni törmännyt nykyään keskustelun avauksiin, joissa pyydetään apua peliongelmaan.

"Uskallanko kertoa miehelleni"
"Miten pääsen eroon pelaamisesta"
"Auttakaa"

Tänään minulla on rauha (edelleenkin painotan, että olen vastaamassa oikeudessa teoistani lähitulevaisuudessa ja SE asia ahdistaa ja pelottaa; tietenkin). Mutta rauha. Se minulla on päivittäisessä elämässäni. Olen tullut jo niin pitkän matkan elämässäni pelaamattomuuden kanssa, että on jopa viikkoja etten mieti koko ongelman olemassaoloa. Enkä ainakaan itse pelaamista. Mutta siitä rauhasta: se on saavutettavissa.

Minä tunnen sen tuskan sanoinkuvaamattoman selkeästi. Minä tunnen sen ahdistuksen, paniikin ja pelon, kun on selkä seinää vasten. Kun kaikki valheet on käytetty ja paljastuminen on minuuttien päässä. Minä tiedän, miltä juuri sinusta tuntuu, kun tapailet tietokoneen tai kännykän näytölle kysymystä: uskallanko kertoa miehelleni?

Uskallat. Ja sinun pitää. Jollekin läheiselle.

Olen sanonut tämän useasti ja sanon taas: oman kokemukseni perusteella, kukaan ei selviä riippuvuudesta yksin. On mahdotonta päästä salailusta, jota koko riippuvuus on, uudella salailulla. Miten salaat ponnistelusi parantumisesi eteen, jos olet salannut alkuperäisen ongelman? Se on mahdotonta. Minä en voi luvata, että vastaanotto on suotuisa- voi jopa olla että menetät kyseisen ihmissuhteesi. Mutta se riski on vain otettava. Piste. Koska ilman sitä riskiä tulet ennen pitkää menettämään tärkeimmän ihmissuhteesi- itsesi.

Jos olet jo pisteessä jossa pyydät apua internetin keskustelupalstalta, sinun on ymmärrettävä, ettet pysty kontrolloimaan ongelmaasi. Ja vaikka pysyisit tällä hetkellä vielä jotenkin "pinnalla", se tilanne ei tule jatkumaan. Ongelmapelaaja ei tule koskaan pelaamaan vähän. Ongelmapelaaja pelaa kaiken. Ja kaikella tarkoitan kaikkea. Jos et nyt pysäytä pyörää, tulet pelaamaan rahasi, läheistesi rahat, kotisi, luottotietosi, mahdollisesti henkesi.

Kerro tänään. Huomenna ei ole enää pelättävää.

Siitä rauhasta... tänään on aivan tavallinen tiistai. Huomenna aivan tavallinen keskiviikko. Posti kulkee, puhelin soi. Postia ei tarvitse piilotella, puhelimeen uskaltaa vastata. Tilillä on edelleenkin se raha, joka siellä kuuluukin olla. Olen päivä päivältä kasvattanut ihmisten luottamusta minuun ja ennen kaikkea luottamusta itse itseäni kohtaan. Suustani ei lipsahda valheita eikä minun tarvitse enää valehdella. Elämä on tässä, eikä jonkun hämärän verhon takana.

Elämä tuntuu. Enemmän kuin vuosiin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuka pelkää postimiestä?

Kellä kulta, sillä onni...