torstai 27. heinäkuuta 2017

Salarakas

Olen miettinyt paljon miten voisin kuvailla peliriippuvuutta. Peliriippuvuus on niin nuori diagnoosi, että ihmisten on hankala ymmärtää sitä. Tai no, ihmiset toki jollain lailla ymmärtävät liiallisen pelaamisen, mutta lieveilmiöt- olennaiset sivuoireet jäävät ymmärrystä vaille.

Yritän selittää omasta näkökulmastani asiaa. Mielestäni peliriippuvuus on hyvin lähellä anoreksiaa. Riippuvuus pysyy usein salassa pitkään, koska itse riippuvainen hallitsee täydellisesti kaksoiselämän (versus alkoholi tai huumeet). Peliriippuvainen kykenee hyvinkin pitkään pyörittämään tuhoisaa kuviota ja jotta hän saa pidettyä kiinni omasta tuhoisasta käyttäytymisestään, hänen on opeteltava valehtelemaan mestarillisesti. Niin kuin syömishäiriöisetkin. On osattava esittää oikeassa paikassa oikeita asioita, jotta saa rauhassa jatkaa pimeää elämäänsä poissa ihmisten katseilta. Alkoholin ja huumeiden kanssa tälläinen toiminta on vaikeampaa (toki olen kuullut niistäkin tapauksista, jossa kossupullo aamulla ennen töitä on auttanut läpi työpäivän, eikä kukaan ole huomannut mitään).
Ehkä onkin kyse siis siitä- oli riippuvuus mikä tahansa- että ihminen pyrkii kynsin ja hampain pitämään kiinni vihaamastaan ja rakastamastaan riippuvuudesta ja näin ollen olemaan paljastumatta.

Olen miettinyt paljon, että miksi pystyin lopettamaan nyt. Mitä tapahtui melkeinpä vuosi sitten päässäni? Miten pääsin eroon asiasta joka oli maanisesti vaivannut minua koko aikuisikäni; reilusti yli kymmenen vuotta? Miksi olin valmis päästämään irti ja paljastumaan?

Syitä on monia, yhtenä suurimmista mieheni, lapseni, perheeni ja lähipiirini.

Mutta suurin syy on se, että minä_en_enää_jaksanut. Jos totaaliseen henkiseen väsymykseen voisi kuolla, olisin heittänyt henkeni spontaanisti jo kauan aikaa sitten. Olin niin totaalisen väsynyt, henkisesti täysin kuihtunut ja ahdistunut, että luovuin salaisuudestani ilman pyristelyjä. Jos riippuvuus joskus oli ollut salarakkaani, siitä oli vuosien saatossa tullut ahdistava vainoaja, joka ei ymmärtänyt että meidän juttumme oli ohi. Päästin siis ilomielin irti tuosta kiusanhengestä.

Tuntuu oudolta, miten jokin asia on ollut elämässäni läsnä melkeinpä aina ja tänään en edes muista miltä se tuntui. En muista koska viimeksi olisin miettinyt pelaamista muussa kuin negativiisessa mielessä. En pysty kuvittelemaankaan tilannetta, jossa löytäisin itseni nettikasinolta pelaamasta, tilipäivän kunniaksi. Ja toisaalta- pystyn valitettavan hyvin muistamaan itseni nettikasinolla tilipäivän kunniaksi. Siksi en koskaan ikinä milloinkaan ota mitään riskiä tämän salarakkaani kanssa. Johonkinhan minä hänessä joskus ihastuin.

Elämä on nykyään tavallista. Arkista. Noudattaa samaa kaavaa. Tylsähköä. Ja niin totaalisen ihanaa. Yllätyksetöntä. Rentoa. Ja niin täydellistä. Eilen oli hyvä olla, viikko sitten oli hyvä olla ja kuukauden päästäkin on hyvä olla. Se ei tarkoita etteikö minunkin päivittäinen elämäni olisi välillä täynnä pettymyksiä, epäonnistumisia, surua ja ärsytystä. Mutta kuinka hyvältä se tuntuukaan. Minun elämäni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuka pelkää postimiestä?

Kirjoittelin Takuusäätiön sivuille postimiehen ja elämän pelosta. Kirjoituksen pääset lukemaan  tästä!