Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2017.

Riippuvuuksia yhtä kaikki

"Kahden pienen lapsen äidin, sairaanhoitaja Sanna Kallion kujanjuoksu lääkkeiden väärinkäyttäjänä alkoi migreenin hoidosta ja oli päätyä hautaan oman käden kautta. Lopulta mies laittoi hänet valinnan eteen: hoitoon tai ero. Sanna Kallio, 42, piti kuuden vuoden ajan kulisseja yllä niin vakuuttavasti, että edes lähimmät eivät tajunneet tilanteen vakavuutta. Kahden lapsen äiti veti pahimmillaan päivässä kourakaupalla kipulääkkeitä tai piikitti vahvoja lääkeaineita suoraan suoneen.

Kun olo oli lääkkeiden takia sekava, Sanna selitti tavallistakin pahemman migreenikohtauksen iskeneen. Tai sepitti olevansa surusta sekaisin, koska on kokenut keskenmenon – siten sai sympatiaa ja ymmärrystä.

– Kerran työkaveri sanoi suoraan, että näytin ihan narkkarilta, mutta silloinkin perusteluksi riitti kova migreenikohtaus. Minulla oli aina selitys kaikkeen. Riippuvainen on sellainen, että aina kun huulet liikkuvat, tuppaa tulemaan valhe.

Pahoja migreenikohtauksia lapsesta lähtien saanut Sanna selvis…

Vitsivitsivitsi

Asia mikä saa minut raivon partaalle nykyään, on peliriippuvuudesta vitsailu tai sen vähättely.

Esimerkki 1. Katselin televisiosta ohjelmaa- oliskohan ollut Kukkaron herraksi tms. Jossa autettiin ihmisiä, joiden raha-asiat olivat perseellään. Ei siis taloudellisesti autettu vaan jonkun sortin talousneuvoja ja lifecoach siinä yritti availla laskuja ja ongelmia ja opetti ihmisiä elämään. Tässä kyseisessä jaksossa oli peliriippuvainen, työtön yh, jonka taloutta koitettiin saada kuriin. Peliongelmasta kyllä puhuttiin, mutta vähän vasemmalla kädellä. Eikä pyritty edes nollatoleranssiin vaan että jos aina vähän niinku jotain muutaman euron pelailisi. Nainen itse vielä "toivoi" että pääsisi pelaamisensa kanssa tilanteeseen, jossa ei olis pakottavaa tarvetta pelata, mutta sais pelata kuitenkin.

Esimerkki 2. Maria Veitola vieraili Jere Karalahden ja hänen vaimonsa kotona. Jossain kohtaa ohjelmaa Jere tai hänen vaimonsa tokaisi, että Jere on peliriippuvainen. Pelaa rahasta, koko ajan.…

Silmä silmästä

Oikeudenkäynti lähestyy. Toisessa hetkessä tuntuu, että kaikki on vielä joskus hyvin. Että kaikella mitä olen tehnyt parantuakseni, on oltava jokin merkitys. Että oikeuden on nähtävä, että minulla on sairaus, josta parantuakseni olen tehnyt niin suuren matkan itseeni, että sillä on oltava jokin merkitys. Toisessa hetkessä kaikki tekemäni työ on turhaa, tulevaisuus näyttää lohduttomalta ja tuomio maksimirangaistukselta.

Elämäni on Pausella. Olen onnellinen itseni ja perheeni kanssa. Minulla on pitkästä aikaa tulevaisuus ja tulevaisuuden suunnitelmia. Olen terve, käsittelen sairauttani ja olen aloittamassa vertaistukiohjaajan koulutuksen. Pelaamattomia päiviä on kohta sen verran, että saan puhaltaa kakusta kynttilän nro. 1. 1 vuosi takana. Kuitenkin maksimissaan jumputtava sykkeeni kuiskii minulle, että tämä kaikki voi olla hetkessä mennyttä. Minä voin joutua vankilaan.

Yritän suhtautua siihenkin vaihtoehtoon kaikilla mahdollisilla positiivisilla voimavaroilla mitä minulla on. Jos näin …

Armoa.

Olette varmasti lukeneet juttuja, joissa linnakundi kertoo tulleensa uskoon. Ja todenneet- onpa yllättävää. Niin minäkin. Mutta toisaalla olen pohtinut, onko "uskoontulo" ainoa keino antaa itselleen anteeksi? Tai löytää itsensä ulkopuolelta se ulkopuolinen voima- anteeksiantaja, jotta voi antaa itse itselleen anteeksi?

Olen aina kokenut kirkossa käymisen jotenkin järisyttävänä. Olen siis täysin tyypillinen tapakristitty mitä tulee kirkossa käymiseen. Konfirmaatio, hautajaiset, häät, ristiäiset, joulu... siinäpä ne. Ainoa mikä minut erottaa ehkä tavallisesta taatelintallaajasta on se, että minua alkaa aina itkettämään kirkossa. Olen ennen ajatellut että kyse on vain meikäläisen kohtalaisen herkästä kyynelhanasta ja voimakkaasta myötäelämisestä mutta viime sunnuntaina ristiäisissä aloin pohtimaan onko kyse jostakin muusta.

Kävelin kirkkoon sisään ja ensimmäisenä silmiini osui sana Armo. Armoa olen pyytänyt itseltäni, riippuvuudeltani ja elämältäni viimeiset 10 vuotta. Pappi pu…

Mikä on nyt toisin?

Mikä on nyt toisin? Olen miettinyt sitä kohta vuoden päivät. Miksi vuosi sitten päätin pelastaa itseni? Syitä on varmasti monia- yksi niistä on mieheni ehdoton rakkaus. Mutta sekään ei riitä syyksi. Miksi minä vuosi sitten päätin lopettaa koko aikuisikäni mukana olleen tavan? Tavan, joka oli minulle pakonomaista. Sairaus. Päätin lopettaa, koska rehellisyys tuntui päivä toisensa jälkeen hyvältä. Elämä normaalina ihmisenä tuntui virkistävältä. Uudelta. Puhtaalta ja avoimelta. Päätin lopettaa, koska oikeasti_ensimmäistä_kertaa päätin lopettaa.

En usko että riippuvuuden lopettamiseen on olemassa mitään taikatemppua. Kyse on enemmänkin siitä, että kun pelaamattomia ja valheettomia päiviä alkaa kertymään, niin elämä itsessään alkaa houkuttelemaan. Vanha elämä; vanhat tavat, alkavat tuntua päivä toisensa jälkeen likaisemmilta ja ahdistavimmilta. Se energia, jonka on aiemmin tuhlannut huonoihin tapoihin jää käytettäväksi niitä tapoja vastaan taistelemiseen.

Riippuvuudesta eroon pääsemiseksi o…