Armoa.

Olette varmasti lukeneet juttuja, joissa linnakundi kertoo tulleensa uskoon. Ja todenneet- onpa yllättävää. Niin minäkin. Mutta toisaalla olen pohtinut, onko "uskoontulo" ainoa keino antaa itselleen anteeksi? Tai löytää itsensä ulkopuolelta se ulkopuolinen voima- anteeksiantaja, jotta voi antaa itse itselleen anteeksi?

Olen aina kokenut kirkossa käymisen jotenkin järisyttävänä. Olen siis täysin tyypillinen tapakristitty mitä tulee kirkossa käymiseen. Konfirmaatio, hautajaiset, häät, ristiäiset, joulu... siinäpä ne. Ainoa mikä minut erottaa ehkä tavallisesta taatelintallaajasta on se, että minua alkaa aina itkettämään kirkossa. Olen ennen ajatellut että kyse on vain meikäläisen kohtalaisen herkästä kyynelhanasta ja voimakkaasta myötäelämisestä mutta viime sunnuntaina ristiäisissä aloin pohtimaan onko kyse jostakin muusta.

Kävelin kirkkoon sisään ja ensimmäisenä silmiini osui sana Armo. Armoa olen pyytänyt itseltäni, riippuvuudeltani ja elämältäni viimeiset 10 vuotta. Pappi puhui kastepuheessa anteeksiannosta, lapsen puhtaudesta ja siitä miten meille annetaan synnit anteeksi. Päässä napsahti. Olen koko elämäni vollottanut kirkossa, koska olen kokenut niin totaalisen voimaannuttavana ajatuksen jostain suuremmasta anteeksiantavasta voimasta ja rakkaudesta, kun samaan aikaan olen tuhonnut itseäni, vihannut peilikuvaani ja piiskannut selkääni syyllisyydestä.

Ei, tämä kirjoitus ei kerro siitä miten tulin uskoon. Mutta ymmärrän täysin, miten usko voi olla ainoa pelastus, kun on ajanut elämänsä totaaliseen lukkoon. Usko ei tee asioita tekemättömäksi, eikä poista niitä. Mutta ajatus anteeksiannosta ja universaalista rakkaudesta voi auttaa seuraavaan päivään.

Armo. Se on evankelisluterilaisen kirkon tämän vuoden teemana. Se on yksi hienoimmista sanoista jonka tiedän. Armo on vapaaehtoinen, rakkaudesta tai empatiasta syntyvä teko, jolla on maatajärisyttävä merkitys. Kun vaan joskus sitä osaisi käyttää itseensä. Antaa armoa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuka pelkää postimiestä?

Kellä kulta, sillä onni...