Pelurin mielenkoukeroista

Ajelin tosiaan viikonlopun kurssilta toisen pelurin kyydissä kotiinpäin. Matkalla pohdimme yhdessä taudinkuvan piirteitä ja välillä nauru raikasi niin, että poskissa oli pitelemistä. Haluan painottaa, että peliriippuvuus/ongelma ei ole vitsi ja tämä sairaus tuhoaa ihmisiä ja perheitä. Mutta joskus- kun kohtaa vertaisensa, on lupa nauraa itselleen. Se on myös osa paranemisprosessia.

Mutta niistä keskusteluista. Meidän molempien suurin ongelma sijoittuu nimenomaan netticasinoihin. Ja tähän väliin on hyvä huomauttaa että peliongelman ja riippuvuudenkin sisään mahtuu monenmoista "käyttäjää". Toinen pelaa omaisuutensa kolikkopeleihin, kolmas nettikasinolle, viides pitkävetoon ja kuudes kaikkiin edellämainittuihin. Sama ongelma, eri kohde. No mutta asiaan. Puhuimme tosiaan meitä koukuttaneista nettikasinoista ja oli hauskaa huomata, että meidän yksilölliset aivomme ovat ajatelleet täysin samalla tavalla- kaikkien peliongelmaisten aivot ajattelevat samalla tavalla: me osaamme pelata peliä.

Peliongelmaisen aivot eivät anna sijaa sattumalle tai tuurille. Me osaamme pelata peliä. Tästä on siis kyse, kun näet jonkun hinkkaavan pelikonetta tai painelevan nappuloita tietyssä järjestyksessä. Peliongelmainen on saanut aivonsa tilaan, jossa hän kuvittelee, että hänen toimillaan pelin suhteen on merkitystä. Että jos painan nyt tuota ja teen nyt näin tai valitsen tuplauksessa noin, niin voitan. Terveillä aivoillahan asian näkee nyt eritavalla. Kyse on sattumasta- tuurista. Sillä, seisonko päälläni, tai valitsenko bonuspelissä tuon tai tuon symbolin ei ole minkään valtakunnan merkitystä lopputuloksen kanssa. Kyse on tuurista. Rahapeliä (joka perustuu sattumaan) ei_voi_oppia. Sitä ei voi treenata niin, että jonain päivänä tulisit niin "hyväksi", että häviöitä ei enää syntyisi.

Toinen merkittävä piirre tuli esiin uusi tuttavuuteni kertoi, miten hän on oppinut sanomaan ei. Tarkoittaen sitä, että kun esim.puoliso sanoo, että pitäisi hankkia tavara x, ja tilillä on muutama kymppi rahaa, niin puolisolle voi kertoa, ettei tavaraa voi nyt hankkia, vaan tilipäivänä. Että entisessä elämässä hän ennen sanoi juujuu, vaikka tiesi, ettei tavaraan ollut rahaa. Ja sitten "teki" sitä rahaa jostain. Tämä on asia, johon samaistun 100%. En tiedä onko miellyttämisentarve syntynyt pelaamisesta vai ollut minulla jo pienestä saakka (ja osaltaan johtanut pelaamiseen) mutta olen opetellut sanomaan ei. Ennen toimin täysin samalla tavalla. Oli kyseessä mikä tahansa, niin suostuin miettimättä sitä, mihin asemaan se minut laittaa. Onko minulla jaksamista tehdä ylimääräisiä töitä, olisiko minulla ollut sovittua menoa yllättävän työvuoroehdotuksen aikaan tai onko meillä tilillä rahaa johonkin hankintaan? "Juujuu, kyllä mä hoidan".

En hoida enää. Paitsi itseäni ja perhettäni. Ennen ei:n sanominen tuntui epäkohteliaalta ja itsekkäältä- nyt olen tajunnut, että EI on olemassa itsesuojelullisista syistä. On normaalia sanoa ei, jos sille on perusteet. Eikä kukaan arvota minua sen perusteella suostunko aina kaikkeen ja hoidanko aina kaiken. Hoisin kaiken ja jätin hoitamatta listalla viimeisenä olevan- itseni. Helvetin hyvin palveli meikäläistä.

Tämä olisi hyvin voinut olla myös kirjoitus vertaistuesta. Miksi se on merkityksellistä. Vertaistuki on tärkeää tunteiden kannalta, sillä tunteet ovat suuressa osassa säätelemässä toimintaamme. Ja pelurilla eritoten- tunteet ovat sumentaneet järkemme. On siis tärkeää, kun joku tietää, miltä minusta tai sinusta tuntuu tai on tuntunut. Lähipiirini (niin tärkeä ja rakas kuin se onkin) varmasti yrittää kaikkensa ymmärtääkseen, miltä minusta tuntuu. Mutta heidän tarkoituksensa on olla se sumentunut järki- nostaa sitä puolta esiin minussa ja pitää tiukasti omastaan kiinni. Vertaiselleni voin puhua tuntemuksistani. Ja kuulla: mä tiedän miltä susta tuntuu.

Ja vaikka puhunkin pelurin tunteista, on minulla nykyään myös tunteita, jotka lähipiirikin ymmärtää. He kun kokevat samoja tunteita. Kiitollisuus. Rakkaus. Luottamus tulevaisuuteen. Nuo tunteet olivat kauan poissa. Nyt takaisin vahvempina kuin koskaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuka pelkää postimiestä?

Kellä kulta, sillä onni...

Mielen kiemuroista