Läheisten kerta

Eilen ryhmässä saimme vieraaksi lähimmäisten vertaistukiohjaajan Salosta ja ryhmäläisten lisäksi paikalle oli myös kiitettävästi lähimmäisiä. Salon vieraamme kertoi oman tarinansa, jonka jälkeen keskustelimme läheisten oikeuksista, tunteista ja pelisäännöistä. Koin, että tämä(kin) kerta oli äärimmäisen tärkeä ja merkityksellinen sekä pelureille, että heidän lähimmäisilleen. Jälleen kerran minut valtasi aivan ääretön ylpeys ryhmäläisistäni sekä heidän läheisistään. Jo se, että on ylittänyt itsensä ja hakenut apua ongelmaansa on mieletön askel. Mutta että apua tullaan hakemaan yhdessä läheisen kanssa- huikeaa.

Olen ennenkin kirjoittanut läheisten oikeuksista ja tunteista, mutta oli mielettömän virkistävää kuulla taas kerran niitä tunteita ja ajatuksia pelurin läheiseltä. Luulen, että vieraamme tarina kosketti monia kuulijoita syvältä. Ehkä hekin saivat sen helpotuksen tunteen, joka meillä pelureilla on joka kerta kun ryhmä kokoontuu: meitä on muitakin. Se tunne auttaa jaksamaan.

Puhuimme paljon siitä, miten peliriippuvuus on kuin onkin sairaus, mutta vain peluri on sairastunut siihen- ei läheinen. Ja vaikka kuinka olisi rinnalla tukemassa ja auttamassa, niin on tärkeää muistaa, että vain peluri on sairas. Ei läheinen. Läheisellä on OIKEUS normaaliin elämään ja omiin tunteisiin- myös niihin negatiivisiin, ilman että on pelättävä pelurin "rikkoutumista". Asioista ja tunteista pitää pystyä puhumaan ääneen; muuta vaihtoehtoa ei ole.

Vaikka puhuimme ikävistä asioista, niin minulle jäi vahva tunne siitä, että ryhmästä poistui joukko ihmisiä, jotka olivat taas askeleen eheämpiä. Enkä tarkoita pelkästään pelureita. Tuntui kuin olisimme päästäneet pieneen salaseuraamme lisää jäseniä ja taas kerran oli hivenen helpompi hengittää. Yhdessä on hyvä määränpää.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuka pelkää postimiestä?

Kellä kulta, sillä onni...