Mitä täällä tapahtuu?

Lähiviikkoina ei ole mennyt päivääkään, etteikö peliriippuvuutta ja ongelmapelaamista olisi käsitelty mediassa. Ja mikä virkistävintä; siitä on keskusteltu asian vaatimalla vakavuudella, vähättelemättä. Jopa ammattilaisurheilijoiden peliriippuvuusongelmat on nostettu esille- ilman sitä veikeää näkökulmaa, jossa puhutaan suurista summista lähinnä ihannoiden. Mitä täällä siis tapahtuu?

Vaikka puhunkin kriittisesti mm. Veikkauksen toiminnasta ja olemattomista roposista, joita tuo yhtiö sylkee pelihaittatyöhön, niin tämänhetkinen keskustelu mediassa on juuri tuon pelihaittatyön ansiota. Pelihaittatyö; yhdistykset ja säätiöt, jotka työtä tekevät, ovat tehneet hartiavoimin töitä, jotta tällä hetkellä ongelmapelaaminen saa edes puolikkaan huutomerkin verran siitä huomiosta, jonka se ansaitsee.

Kun puhutaan ongelmapelaamisesta, riskipelaamisesta ja peliriippuvuudesta, on äärimmäisen tärkeää huomioida, ettei ongelma kosketa vain peluria itseään tai sitä hetkeä, kun hän syytää kolikoita automaattiin. Ongelmapelaaminen koskettaa pelurin lisäksi järisyttävän suurta joukkoa läheisiä. Ongelmapelaamisen hintalappu on siis kaikessa karmivuudessaan järkyttävän suuri ja jos sitä kunnolla tutkittaisiin (syy- ja seuraussuhde kunkin sosiaalisen, psyykkisen ja jopa fyysisen ongelman tai sairauden takana) niin luulen, että mentäisiin pitkälti miinuksen puolelle sen suhteen, mitä Veikkaus jakaa ulos yhdistyksille. Yhdistyksille, jotka auttavat ihmisiä erinäisten ongelmien kanssa, joita pelaaminen tai pelurin läheisenä oleminen on aiheuttanut.

Mitä täällä siis tapahtuu? Täällä tapahtuu herääminen. Herääminen siihen, että suomalainen ei aina voita, ja että Veikkaus voi tuoda muutakin kuin iloa elämään. Unelmointi saattaa olla jo puoli voittoa, mutta kun joukossamme on kasvava määrä ihmisiä, joille unelmointi ei riitä, niin hyvän tahdon pelit saavat uuden merkityksen.

Me olemme pieni kansa ja aina loistaneet tilastoissa korkeimmilla palleilla. Oli kyse sitten koulumenestyksestä tai turvallisuudesta. Mutta se, että tämä pieni kansa on kasvatettu pelaamisen kulttuuriin ja että Suomessa pelataan neljänneksi eniten rahapelejä koko maailmassa ei ole ylpeyden aihe. Se on häpeällistä ja vaatii muutoksen päättäjiltä. Yksikin rikkoutunut koti tai mieli on liikaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuka pelkää postimiestä?

Kellä kulta, sillä onni...

Mielen kiemuroista