tiistai 6. marraskuuta 2018

maanantai 15. lokakuuta 2018

Rapatessa roiskuu

Kirjoittelin ajatuksiani velkaantumisesta ja häpeästä Takuusäätiön sivuille. Tekstin pääset lukemaan tästä!

tiistai 9. lokakuuta 2018

Itsesääliä vaiko kenties kuitenkin surutyötä?

Suomalaisuuteen on sisäänrakennettuna ajatus siitä, että traumaattisten asioiden ja ikävien tapahtumien käsittely ja niiden aiheuttamista seurauksista puhuminen olisi jollain tasolla luokiteltavissa itsesääliksi. Ja jos sääli on sairaus, niin itsesääli vasta onkin. Minä olen asiasta eri mieltä (yllättävää).

Itsesäälin sijaan voisimme käyttää termiä Surutyö. Surutyö on äärimmäisen merkityksellinen asia käydä läpi ja me kaikki tarvitsemme surutyötä. Surutyö terminä ei ole niin leimaava kuin itsesääli. Surutyö terminä on myöskin lohduttava, sillä se kuulostaa hetkelliseltä- työltä, joka tehdään, mutta johon ei jäädä vellomaan. Surutyö on tehtävä, sillä useat asiat elämässä ovat surullisia. Surutyö on tehtävä, jotta osaisimme kokea surua asioista tai teoista- siitä miten elämässä on tapahtunut asioita, joiden ei pitänyt tapahtua, ja jotta osaamme päästää niistä asioista irti. Surutyö ei ole itsesääliä- se on tapa pitää itsestään huolta.

Toivoisin, että ihmisillä olisi aikaa surra. Toivoisin, että ihmisillä olisi paikka, jossa voisi kertoa surustaan. Siitä, miten pohjattoman surullinen olo on siitä, miten kaikki/mikään ei mennyt niinkuin piti. Minä olen ollut todella surullinen menneisyyden itseni puolesta. Olen ollut surullinen siitä, että olen ollut epätoivoinen, sairas, ahdistunut, masentunut, itsetuhoinen ja yksin. Olen kokenut surua sen menneisyyden itseni puolesta, joka oli niin totaalisen lamaantunut ja sairautensa syövereissä, että turvautui rikokseen. En ole säälinyt häntä, mutta olen surrut häntä. Olen surrut, jotta olen voinut päästää hänestä irti.

Käytämme paljon sanoja, jotka kuvaavat epätoivoa, sairautta, ahdistusta ja muuta negatiivista, mutta harvoin käytämme niin puhdasta ja totaalista sanaa, kuin suru. Suru ei kaipaa selittelyjä, se vaan on. Suruun sisältyy ajatus siitä, että ajan myötä se helpottaa.

Suru on vieras, ei pysyvä asukas.





keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Koti on siellä missä vakuutuskin (myös luottotiedottomalle)

Rahapeliriippuvaisena (vaikkakin toipuneena sellaisena) olen ollut pakotettu elämään tilanteessa, jossa seuraukset ovat läsnä elämässäni vielä monen monta vuotta. Rahapeliriippuvuuden seuraukset ovat taloudellisella puolella samanlaisia, joihin moni ihminen voi samaistua- oli taustalla sitten rahapeliriippuvuutta tai ei. Kun on kerran laittanut taloutensa viimeisen päälle solmuun, ovat seuraukset pitkäkestoisia ja vaikuttavat elämässä pitkään.
Kaiken kanssa oppii elämään, niin myös luottotiedottomuuden kanssa. Ikävää on, että maksuhäiriömerkintätekisteristä ei näy, miten ihminen on laittanut elämänsä kuntoon ja muuttanut toimintatapojaan. Vaikka olen nykyään äärimmäisen tarkka rahasta ja hoidan sovitut maksut, laskut ja vuokrat aina ajallaan, luottotietorekisterini on ja pysyy. Ja seuraa minua niin pitkään, että pääsen mitä luultavammin eläkkeelle ennenkuin saan avattua itselleni puhelinliittymän.








Vaikka luottotiedoton elämä on minulle tuttua- jopa tutumpaa kuin puhtaan luottotietorekisterin kanssa eläminen, eikä luottotiedottomuus vaikuta elämääni päivittäin, on kuitenkin tilanteita, joissa olen joutunut puremaan itseäni poskeen. Näissä tilanteissa minulle on hyvin selkeästi alleviivattu, etten ole samalla viivalla- samanarvoinen kuin muut, koska minulla ei ole luottotietoja.
Olen tottunut huonoon asiakaspalveluun. Olen saanut sitä niin sähköyhtiöltä, kuin vakuutusyhtiöltäkin. Olen seissyt vakuutusyhtiön ulkopuolella ja itkenyt silmäni umpeen- vain koska asiakaspalvelun ammattilainen on kokenut oikeudekseen kohdella minua totaalisen törkeästi ja epätasa-arvoisesti, vain koska luottotietoni eivät ole olleet puhtaat. Olen tottunut asioimaan ulosottovirastossa, josta lähtiessä olkapääni ovat aina asteen verran alempana ja ryhtini huonompi. Olen tottunut siihen, että minua kohtaan voidaan käyttäytyä huonosti, koska on olemassa rekisteri, joka kertoo menneisyyteni, muttei nykyisyyttä ja tulevaisuuttani.


Älkää ymmärtäkö väärin. Olen täysin selvillä siitä, mitkä sopimukset ja palveluntarjoavat edellyttävät puhtaita luottotietoja ja mitä palveluita
luottotiedottomalle ei tarjota ilman vakuuksia. Minä ymmärrän nämä asiat. Mutta ihmisten huonoa ja ala-arvoista kohtelua en tule ymmärtämään koskaan. Yhteiskunnassa, jossa maksuhäiriöisten määrä kasvaa koko ajan, meillä ei ole varaa lannistaa jo valmiiksi lannistuneita ihmisiä ala-arvoisella asiakaspalvelulla ja alleviivauksella; sinä et kelpaa, sinä et ole samanlainen kuin muut.
Koska olen tottunut edellämainittuihin asioihin ja pidän tärkeänä sitä, että niistä puhutaan, pidän kuitenkin vielä tärkeämpänä sitä, että puhumme positiivisista asiakaskohtaamisista ja tasa- arvoisesta kohtelusta. Minun on jo jonkun aikaa pitänyt kirjoittaa tapauksesta, jonka ansioista tunnen tänä päivänä olevani taas asteen verran enemmän tavallinen ihminen. Minun on jo jonkun aikaa pitänyt kirjoittaa kotivakuutuksesta.






Tilannehan on se, ettei minulla ole ollut kotivakuutusta vuosiin. Vakuutuksista vain auton liikennevakuutus myönnetään luottotiedottomalle, eikä kotivakuutusta ole tähän mennessä ollut mahdollista ottaa yhdeltäkään vakuutusyhtiöltä.
Viime keväänä, kirjoittaessani kirjaani, ostin itselleni ensimmäistä kertaa elämässäni ikioman tietokoneen. Kone oli ja on hyvä, mikä tarkoittaa sitä, että se oli myös arvokas. Koska olen tottunut tulemaan toimeen hyvin pienellä ja ostamaan kaiken käytettynä, koneen ostaminen oli minulle todella suuri juttu. Ja koska kone on arvokkain asia jonka omistan, se sai miettimään myös vakuutuksia. Taas kerran huomasin kirjoittavani Googleen: Kotivakuutus luottotiedottomalle.... Olen googlettanut edelläolevaa lausetta elämässäni viimeiset 10 vuotta. Aina lopputulos on ollut sama: hakutulokset ovat näyttäneet vain keskusteluja, jotka itsessään ovat kertoneet karua kieltään: ei onnistu, ei myönnetä.

Kotivakuutuksen puuttuminen on ollut ehkä merkityksellisin asia luottotiedottomuudessani. Merkityksellisin asia, joka on poissaolollaan tähdentänyt minulle, että minä en ole samalla viivalla. Minulla ei ole oikeutta
vakuuttaa omaisuuttani. Minulla ei ole oikeutta turvata kotiani. Kotivakuutuksen puuttuminen on ollut isoin asia nakertamassa perusturvallisuuteni puutetta: millainen äiti ei kykene tarjoamaan lapsille vakuutettua kotia? Olen pahimmissa painajaisissani seisonut perheeni kanssa ulkona yöpuvussa ja katsonut, miten kaikki mitä meillä on, on tuhoutunut. Ja miettinyt, mitä sitten. Mitä sitten jos pahin tapahtuisi ja menettäisimme kaiken? Julkisuudessa on surullisen usein ollut tapauksia, joissa perheille on kerätty vaatetta, huonekalua ja hygieniatarviketta, kun kaikki on menetetty. Usein näihin uutisiin mahtuu vähintään yksi kommentti, jossa kysellään kotivakuutuksen perään. Niinpä niin.


Muutimme juuri uuteen asuntoon ja äärimmäisen ikävän asiakaspalvelukokemuksen jälkeen (sähköyhtiö) ajauduin itku silmässä taas Googleen.

Kotivakuutus luottotiedottomalle....

Epäuskoisena klikkasin auki ensimmäisen linkin. Popvakuutus. Kotivakuutus, vaikka maksuhäiriömerkintä.
Näppäilin numeron puhelimeeni ja soitin. Kerroin jännittyneenä, että haluaisin ostaa kotivakuutuksen, mutta että minulla on merkintä luottotiedoissani. Olin täysin varma, että olin ymmärtänyt asian väärin ja kohta minut tiputettaisiin pilvilinnoistani. Asiakaspalvelija kysyi tietoni ja muutamia kysymyksiä kodistamme ja asia oli sillä selvä. Sain tekstiviestillä laskutiedot (vuoden ennakkomaksu) ja maksoin laskun samana iltana. Muutaman päivän kuluttua sain sähköpostiini tiedon, että maksu oli kirjautunut ja kotivakuutus astunut voimaan. Sähköpostin liitteenä oli vakuutuskirja ja homma oli sillä selvä. Vaikka itse ostinkin vakuutuksen puhelimitse, onnistuu vakuutuksen solmiminen/ostaminen myös verkkopalvelussa. Itseasiassa se onnistuu vielä helpommin verkkopalvelussa. Minulle oli tärkeää hoitaa asia puhelimitse, koska olin vakuuttunut, että PopVakuutuksen sivustolla on jokin virhe, enkä
maksuhäiriömerkintäisenä olekaan oikeutettu kotivakuutukseen. Lisäksi olen edelleenkin pidättäytynyt verkkopankkitunnuksista, joten puhelinpalvelu vastasi minun tarpeisiini hyvin. Äärimmäisen ystävällinen asiakaspalvelu ei sinällään huonontanut kokemustani.



Minulla on siis kotivakuutus. Minun perheelläni on kotivakuutus. En pysty sanoin kuvailemaan, kuinka iso asia se minulle on. Kuinka iso asia minulle oli, että sain kokemuksen, jossa minä kelpasin. Kokemuksen, jossa sain hyvää asiakaspalvelua. Kokemuksen, että minä olen niinkuin muutkin. 








Suomessa on tällä hetkellä n. 400 000 ihmistä, joilla on maksuhäiriömerkintä. 400 000 ihmistä, jotka ovat tuon merkinnän vuoksi eri asemassa yhteiskunnassamme. Maailma muuttuu. Tuntuu, että usein se muutos on kovin hidasta ja vielä useammin muutosta syntyy väärään suuntaan. Tämän asian kohdalla voin sanoa, että äärimmäisen iso ja tärkeä muutos on tapahtunut ja nimenomaan oikeaan suuntaan. PopVakuutus on tuonut markkinoille kotivakuutuksen, joka muuttaa monen ihmisen elämän.

Olen nähnyt useassa kodissa (engl.kielisen) huoneentaulun, jossa lukee ”Koti on siellä missä sydänkin”.

Minun huoneentaulussani lukee:
”Koti on siellä, missä kotivakuutuskin.”


Ps. PopVakuutus tarjoaa nyt ensimmäisenä Suomessa myös prepaid kaskovakuutusta maksuhäiriömerkintäisille. Itse en ole vielä kyseistä vakuutusta hankkinut, mutta asia on ehdottoman ajankohtainen minulle lähitulevaisuudessa. Kirjoitan asiasta ja siitä miten homma toimi, heti kun saan vakuutuksen ostettua.


Popvakuutuksen sivuille pääset tästä!

perjantai 21. syyskuuta 2018

Pintaa syvemmältä






Kuva: Yle/Harri Hinkka


Huomenna lauantaina klo 17.10 TV1 käsitellään tarinaani ja peliriippuvuutta vähän pintaa syvemmältä. Olin äärimmäisen iloinen ja otettu siitä, että ihailemani toimittaja; Maarit Tastula koki aiheen nostamisen arvoiseksi. Vielä iloisempi olin siitä, että sain keskustelukumppanikseni Peliklinikan tutkijan Maria Heiskasen, joka on sekä älykäs, että empaattinen ja lämmin ihminen.

Lisää aiheesta löydät täältä.

Ps. Maanantaina 24.09.2018 klo 19-21 Radio Suomessa aiheena peliriippuvuus. Keskustelijoina allekirjoittanut, sekä Maria Heiskanen. Radiot auki!

tiistai 11. syyskuuta 2018

Ystäväni Veikkaus

Koska haastatteluissa on valitettavan vähän aikaa jakaa ajatuksiaan ja lehtijutut koskettavat usein vain omaa tarinaani tai kirjaani, koen tärkeäksi avata teille mielipiteitäni Veikkauksesta.

Onko suomalaisten rahapeliongelmien syy Veikkauksen? Pitäisikö Veikkauksen toiminta ajaa alas? Vihaanko minä Veikkausta?

Ei. Ei. En.

Haluanko minä että kaikki rahapelaaminen kielletään? 

En. Tai vaikka haluaisinkin, niin tiedostan sen, että se on mahdotonta.

Mitä siis pitäisi tehdä?

Tilannehan on nyt niin, että elämme aikaa, jossa rahapeliriippuvuuden olemassaolo on tiedostettu. Tämä antaa mahdollisuuden kyseenalaistaa koko Veikkauksen toiminnan olemassaolo. Ja tähän iskevät kiinni he, joilla on ns.oma lehmä ojassa. Tavallinen kansalainen saattaa vaatia Veikkauksen toiminnan alasajoa, koska ajatus peliriippuvuudesta on kauhistuttava. Jotain on siis tehtävä. Yritysmaailmassa asia nähdään niin, että on oiva paikka kyseenalaistaa Veikkauksen olemassaolo ja toiminta käyttämällä pelihaittoja aseena- ja samalla saada suomalainen rahapelaaminen vapaaksi ja vielä villimmäksi. Suomeksi sanottuna: jotta voi perustaa oman rahapeliyhtiön, ja tienata rahaa.

Mitä siis pitäisi tehdä?

Tunnustaa tosiasiat. Näin on päässyt käymään ja vituiks on mennyt. Ei tehty hyvää pelihaittatyötä, ei pidetty huolta kivijalasta, johon koko homma perustuu: ei järjestetty rahapelaamista niin, että siitä koituisi mahdollisimman vähän haittavaikutuksia.

Kun tosiasiat on tunnustettu, on aika toimia. On aika alkaa vastuulliseksi. On aika alkaa luomaan oikeaa ja tervettä positiivisen pelaamisen kulttuuria, jossa on sekä voittajia että häviäjiä. Ja jossa myös häviäjien tarinat saavat huomion ja näkyvät mainonnassa. Positiivisen pelaamisen kulttuuri jossa kerrotaan suoraan ja selkeästi, että "pelaa maltilla" ei monelle riitä, vaan että moni sairastuu pelaamiseen.

Miksi olen Veikkauksen puolella? Koska vielä tänäkin päivänä vastaanotan niin törkeän häiritseviä ja manipuloivia sähköposteja, viestejä ja puheluita ulkomaisilta kasinoilta päivittäin, että tiedän mikä olisi tulevaisuus jos villistä lännestä tulisi vieläkin villimpi. 

Kun en voi rahapelaamista lopettaa, valitsen kahdesta pahasta vähemmän pahan. Toimijan, jolle ojennan käteni ja vertaisteni; rahapelaamisen ammattilaisten kädet ja odotan koska niihin tartutaan.

Meillä toipuneilla kokemusasiantuntijoilla on kaikki tieto tästä sairaudesta ja tieto siitä, miten Veikkaus saavuttaisi kaksi tavoitetta: olemassaolonsa säilymisen ja oikean vastuullisen pelihaittatyön.

Veikkaus: Me odotamme.

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Selviytyjät Suomi

Media rakastaa selviytymistarinoita. Ymmärrän sen, sillä minäkin rakastan omaa selviytymistarinaani- sitä, että olen tässä ja nyt. Hengissä.

Selviytymistarinoiden ongelma on se, että kun mennään liikaa itse selviytymiseen, unohdetaan se, mistä oikeasti on kyse.

900 000 suomalaista.

Kirjoitin kirjan kahdesta syystä:

1. Koska minun oli pakko. Se oli asia, joka oli tehtävä. Minä tarvitsin väylän purkaa tarinani, jotta kykenin jättämään sen taakseni.

2. Jotta me alamme puhumaan rehellisesti asioiden oikeilla nimillä. Jotta häpeä ja stigma vähenisi edes hieman.

Olen kiitollinen, että mediaa kiinnostaa selviytymistarinani. Se on väistämätön reitti siihen, että rahapeliriippuvuudesta aletaan puhua ja että se ja sen äärimmäisen suuret haittavaikutukset; sekä yksilö- että yhteiskuntatasolla huomioidaan. Siksi selviytymistarinan rakastaminen, huomioiminen ja nostaminen esiin on välttämätöntä.

Mutta.

Jos minä jotain toivon, niin sitä, että muistaisimme myös ne ihmiset, joilla ei vielä ole selviytymistarinaa kerrottavanaan. Ja ne ihmiset, jotka eivät ole täällä enää tarinaansa kertomassa. Toivon, että se mitä teen, antaa ihmisille uskallusta. Uskallusta kysyä, uskallusta vastata.

Tänään vietetään Itsemurhien ehkäisypäivää. Kuinka moni elämä olisi saatu pelastettua, jos rahapeliriippuvuudesta puhuttaisiin ääneen?

"Heräsin aamulla aivan niin kuin muinakin aamuina. Kävelin vessaan, pesin hampaat ja kuin automaattisesti käteni ohjautui meikkipussilleni ja hapuili ripsiväriä. Katsoin ripsiväriputkiloa pitkään. Miksi ihmeessä meikkaisin? Minähän olen lähdössä viimeiselle matkalleni.

Harhailin asunnossa pitkään reppuni kanssa.
Yritin saada ajatuksiani kartalle siitä, mikä tästä kotoa lähdöstä tekisi erilaisen. En tarvitse avaimia, lompakkoa, puhelinta. En tarvitse juuri mitään. Vai mitä ihmiset pakkaavat mukaansa lähtiessään kuolemaan?

Olin edellisenä iltana laittanut viimeisen epätoivoisen talletuksen kasinolle. Kaikki oli kiinni tuosta talletuksesta. Josko nyt Jumala, tämän kerran?

Mitä ihmiset pakkaavat mukaansa lähtiessään
kuolemaan?"

Tänään YlePuhe klo 14. Asiaa kirjasta, rahapelaamisesta ja rahapeliriippuvuudesta.

Kuuntele myös Baba Lybeckin podcast "Kirja vieköön" jossa käsitellään kirjaani: Kun pelihimo ottaa vallan. Podcastiin pääset tästä!



(KUVA: EMILIA ANUNDI / HS)

maanantai 3. syyskuuta 2018

Satojen tuhansien velat

Kun puhutaan peliriippuvuudesta, käytetään mittarina usein rahaa. Ja tottakai-sehän on hyvin looginen, mitattavissa oleva määre, jolla kykenemme jonkun ongelman laajuutta punnitsemaan. Toipuneelle riippuvaiselle raha näyttäytyy kuitenkin toissijaisena. Totta helvetissä olisi äärimmäisen ihanaa ja vapauttavaa, jos velkasaldoni näyttäisi nollaa ja kykenisin astelemaan esimerkiksi vakuutusyhtiöön ottamaan kotivakuutuksen. Se olisi ihanaa; kirsikka kakun päällä, lopullinen sinetti yhdelle elämänvaiheelle.

Mutta näin ei ole. Ei ole, eikä tule olemaan. Ja minä ymmärrän ja hyväksyn sen. Velkasaldoni on ja pysyy; jopa säännöllisillä lyhennyksillä. Minä en tule sitä voittamaan. Mutta olen voittanut jotain suurempaa.

Ymmärrän hyvin, että peliriippuvuudesta kirjoitettaessa käytetään mittarina rahaa. Se selkeyttää asiaa. Mutta toivoisin, että peliriippuvuudesta puhuttaessa käyttäisimme myös muita teemoja. Itsensä vihaaminen, masennus, epätoivo, ahdistus. Teemat, joille emme voi asettaa hintalappua tai rahallista määrettä. Mutta jotka voittaneena voin kertoa, olleen suurempia kuin satojen tuhansien velat ikinä.

Torstaina 6.9.2018 klo 7.45 Ylen Aamussa lisää ajatuksiani aiheesta ja kirjastani.


maanantai 27. elokuuta 2018

Oho.

Oho.

Se on ainoa sana, jonka sain kirjoitettua tekstikenttään kustannustoimittajalleni, joka äsken ilmoitti, että kirja on tullut painosta.

Oho.

Olen koko tämän vuoden ollut tietoinen siitä, että elämäni on kohta kansien välissä luettavana. Kuitenkin tänään- asian konkretisoituessa ainoa asia, jonka suustani sain oli OHO.

Toivon sydämeni pohjasta, että tämä kirja auttaa ihmisiä ymmärtämään peliriippuvuutta, peliriippuvaisia ja heidän läheisiään. Toivon, että tämän kirjan myötä joku siellä jossain oppii jotain itsestään tai läheisestään. Toivon, että tämä kirja on yksi askel eteenpäin yhteiskunnassa, jossa me uskallamme puhua asioista ääneen ja niiden oikeilla nimillä. Yhteiskunnassa, jossa peliriippuvuus otetaan vakavasti ja siihen tarjotaan apua.

tiistai 14. elokuuta 2018

Arpajaislaki

Kröhöm. Tämä teksti vaatii suurta pinnistelyä ja jäsentelyä, jotta siitä tulee teksti, eikä purkaus, jossa vilisevät kirosanat ja jonka sisältö jää uhmaikäisen taaperon raivokohtauksen tasolle. Yritetään siis...

Meillä on täällä lintukodossamme instanssi nimeltä Veikkaus.

"Veikkaus on suomalaisten oma peliyhtiö. Pelien koko tuotto eli veikkausvoittovarat käytetään meidän kaikkien Suomessa asuvien hyväksi. Avustuskohteita on tuhansia ympäri Suomea ja kertyvää rahaa miljardi euroa vuodessa.
Avustuksilla tarjotaan suomalaisille mahdollisuuksia harrastaa, liikkua, pysyä terveenä ja tervehtyä. Avustuksilla tuetaan monenlaista vapaaehtoistoimintaa ja mahdollisuuksia kuulua joukkoon. Pelien tuotoilla autetaan myös arjen kriisitilanteissa, tuetaan erityisryhmiä sekä tieteen tekemistä ja hevosurheilua. Ilman avustuksia jäisi myös moni kulttuurielämys kokematta."

Näin. Veikkausvoittorahoilla tehdään siis paljon hyvää. Ymmärretty, alleviivattu, kursivoitu ja paksunnettu. 

On kuitenkin käynyt ikävästi niin, että jotkut tyhmeliinit ovat kehittäneet itselleen peliongelman; peliriippuvuuden ja varovastikin arvioituna nämä tyhmeliinit tuovat noin 23 prosenttia kaikista rahapelien tuotoista. Ymmärtänette, että kun tälläisiä lukuja esitetään ja kun mediassa näiden tyhmeliinien tekosista ja sairaudesta puhutaan, on asialle pakko tehdä jotain. On siis aika päivittää arpajaislakia.

Noniin. Olemme siis tilanteessa, jossa meillä on ikävähkö ongelma, jota meidän pitäisi hoitaa (koska sen hoitaminen on meidän vastuulla), mutta me ei haluta hoitaa sitä liian hyvin. Hoidetaan se niin, että näyttää siltä, kuin ongelma olisi hoidossa, mutta ei kuitenkaan. Ymmärrättekö? Tähän vastauksena on uutuuttaan hohtava, kaiken muuttava ARPAJAISLAKI. Arpajaislaki on edennyt vaiheeseen, jossa Veikkauksen edunsaajilta (luit oikein, edunsaajilta) on pyydetty lausuntoa koskien uutta arpajaislakia- tai sen hahmotelmaa.

Koska lausuntoja on monta ja useimman sisältö sama, nostan esiin vain muutaman lausunnon:

”Esitysluonnoksessa todetaan, että sillä “voi olla jossain määrin vaikutuksia myös yleishyödyllisten yhteisöjen ja kolmannen sektorin toimintaan niille myönnettävien avustusten määrän vähentyessä”. Kirjaus on käsittämättömän väheksyvä ja ylimielinen, kun otetaan huomioon sekä nykyinen suomalaisen kansalaistoiminnan vakiintunut rahoitusmalli, jossa merkittävä osa kansalaisjärjestöjen toiminnasta rahoitetaan veikkausvoittovaroin, että kolmannen sektorin Suomessa perinteisesti vahva rooli ja yhteiskunnallinen merkitys. Järjestöjen tuottama palvelu-, harrastus-, vapaaehtoistyö- ja edunvalvontatoiminta on useissa tutkimuksissa todettu panos-tuotos-suhteeltaan merkittäväksi ja vaikuttavaksi sekä yhteiskunnan että yksilön kannalta. Tästä toiminnasta leikkaamisella olisi erittäin merkittävä yhteiskunnallinen vaikutus sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.
Lisäksi esitysluonnoksessa todetaan, että esitetyllä muutoksella “olisi siten alentavaa vaikutusta sellaisten yksittäisten sijoituspaikkojen liikevaihtoon, joihin sijoitetun raha-automaatin pelaaminen vähenisi”. Tosiasiassa automaattien pelituoton laskeminen johtaisi mitä todennäköisimmin etenkin haja-asutusalueilla pelipisteinä toimivien kioskien ja sitä myötä esimerkiksi asiamiespostin kaltaisten palvelujen lakkauttamiseen. Esitetyllä muutoksella on siis merkittävä vaikutus palvelujen valtakunnalliseen saavutettavuuteen.”  

Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi Ry
Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto
Luonto-liitto Ry
Suomen opiskelijakuntien liitto Ry
Suomen Partiolaiset Ry



”Nuorisoalan rahoituksen tason varmistaminen tulee selvittää ennen lain voimaantuloa. Siten on mahdollista välttää kriisitilannetta ja toiminnan supistaminen äkkijarrutuksella.
Lopuksi Villa Elba haluaa korostaa, että arpajaislakiin liittyvässä valmistelussa olisi jatkossa tarpeen kuulla edunsaajia nykyistä aktiivisemmin. Näin menetellen voitaisiin varmistaa, että lopputulos on kaikkien osapuolten kannalta mahdollisimman hyvä.”

Nuorisokeskus Villa Elba


”Esityksen taloudellisia vaikutuksia analysoitaessa todetaan, että rahapelien tuotosta käytetään yli puolet opetus- ja kulttuuriministeriön vastuulla olevaan toimintaan. Esitetyn muutoksen vaikutuksia Veikkaus Oy:n tuottoon ei ole mahdollista tarkkaan arvioida, mutta esityksessä kuitenkin todetaan, että sillä voi olla jossain määrin vaikutuksia myös yleishyödyllisten yhteisöjen ja kolmannen sektorin toimintaan niille myönnettävien avustusten määrän vähentyessä. Vaikutus voi kuitenkin olla kymmeniä miljoonia euroja.
Opetus- ja kulttuuriministeriö pitää tärkeänä, että arpajaislakiin tehtävien muutosten taloudellisia vaikutuksia seurataan ja mahdollisesti merkittävä käytettävissä olevien avustusmäärärahojen lasku kompensoidaan muulla tavalla.”

Opetus- ja kulttuuriministeriö


”…että arpajaislain uudistus tulee toteuttaa niin, ettei Veikkauksen edunsaajien toiminta supistu, eikä niiden asema tai toiminnan piirissä olevien ihmisten tilanne huonone. ”

Valtakunnallinen työpajayhdistys Ry


Kuten huomaatte, tärkeimmäksi näissä lausunnoissa nousi huoli OMAN TOIMINNAN RAHOITUKSESTA. En osaa sanoin kuvailla, kuinka sydämen räjäyttävää on lukea, miten esim. LUONTO-LIITOLLA on mielipide pelihaittojen vähentämiseen- mielipide, joka karrikoidusti sanottuna on seuraavanlainen:

PELAAMISTA EI SAA RAJOITTAA, KOSKA PELIRIIPPUVAISET RAHOITTAVAT TOIMINTAAMME.

Ainoat tahot, jotka pitävät tunnistautumista- jopa laajempaa tunnistautumista hyvänä ja joilla on muitakin ehdotuksia pelihaittojen vähentämiseen (mm. Veikkauksen markkinointi) ovat tahot, jotka TYÖSKENTELEVÄT IHMISTEN KANSSA, JOTKA KÄRSIVÄT PELIHAITOISTA. Huomattavaa on, että nämäkin tahot saavat rahoituksensa Veikkaukselta, mutta kykenevät silti tekemään suoraselkäisiä ratkaisuja. 
Pelirajatón pyysi lausuntoonsa mielipiteitä ja ehdotuksia kokemusasiantuntijoilta ja vertaistukiohjaajilta: ihmisiltä, joita pelihaitat ovat koskettaneet. Pelirajattoman lausunnon voit kokonaisuudessaan lukea täältä: 

Lukiessani lausuntoja minulle vahvistui taas ajatus siitä, miksi kirjoitin kirjan ja miksi olen laittanut itseni tilanteeseen, jossa minun elämäni kipupisteet ovat kaikkien luettavissa. Koska peliriippuvuutta ei edelleenkään oteta tosissaan. En siis odota uudelta arpajaislailta juurikaan mitään. Olen jo aikoja sitten ymmärtänyt, että oli riippuvuussairaus mikä tahansa, siitä toipuneet ovat ne, jotka tekevät muutoksen. 
Jatketaan siis töitä.





maanantai 13. elokuuta 2018

Paljon on vettä virrannut...

Paljon on vettä virrannut kaikissa erilaisissa vesistöissä sen jälkeen, kun viimeksi nopeasti käväisin blogissa ajatuksiani jakamasssa. On siis aika päivittää kuulumisia.

Kirja. No niin se kirja. Se on ehkä suurin syy siihen, miksen ole blogia päivittänyt. Kirja odottaa nyt painossa kuumana (en tiedä ovatko kirjat erityisen kuumia painosta tullessaan) ja kohta sitä kai roudaillaan ympäri Suomea kauppoihin ja kirjastoihin, sillä ilmestymispäivä on syyskuun alkupuolella. Kirjan myötä on tullut paljonkin julkisuutta ja syyskuussa meikäläisen horinoita voipi lukea milloin mistäkin aviisista. Vaikka itseä ei julkisuus asian tiimoilta kovinkaan paljon kiinnosta, niin ymmärrän, että se on tarvittavaa, jotta kirja saa näkyvyyttä; jotta peliriippuvuus saa näkyvyyttä. Jotta peliriippuvuus saa "ansaitsemansa" painoarvon.

Pelirajattoman toiminnassa olen edelleenkin aktiivisesti mukana (ilmoittautumiset pelirajaton.fi-sivustolla syksyn ryhmiin) ja ryhmänohjaamisen lisäksi otan vastaan myös puheluita (vertaispuhelin) ja toimin tukihenkilönä. Lisäksi uusi kirja ulosotosta, perinnästä ja luottotiedottomuudesta on työn alla.

Jos unohtaa kaikki ylläolevat tilannepäivitykset ja paneutuu tärkeimpään, voin ilokseni (ja toivottavasti teidänkin iloksenne) kertoa, että minä voin hyvin. Elämä on tavallista, ihanaa, ärsyttävää, vaikeaa, rakastettavaa, onnellista ja kaikkea sitä mitä elämä on. Mutta silloinkin kun se on ärsyttävää ja vaikeaa, minä voin hyvin. Minun ei nimittäin koskaan enää tarvitse pelata. Ja se on jotain se.

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Kellä kulta, sillä onni...

Kun elämässä sattuu onnellisia ja iloisia asioita, pelko hiipii ajatuksiin. Kohta, väistämättä tämä onni ja ilo viedään minulta pois. Tuntuu, että joutuu nipistämään itseään- sinä olet tehnyt töitä tämän eteen, sinä ansaitset tämän.

Vuosi 2018 on näyttäytynyt elämässäni kahden kuukauden aikana onnistumisen ja hyvinvoinnin vuotena. Kustannussopimus kirjasta olisi jo yksinään sinetöinyt tämän vuoden, mutta sen lisäksi elämääni ilmestyi uusi ovi, jonka avaan suurella ilolla ja jännityksellä. Uusi työ minulle tärkeiden asioiden parissa odottaa kulman takana. Elämä tuntuu unelmalta.

Toisaalta tuntuu ikävältä, että kun tunnen onnea ja iloa; kun elämässäni tapahtuu onnekkaita asioita, joudun muistuttamaan itseäni, miten syvällä olen ollut. Aivan kuin edelleenkin joutuisin uskottelemaan itselleni, että minulla on oikeus olla onnellinen. Toisaalta on hyvä muistaa mistä tulee, sillä kiitollisuus elämää, itseään ja lähimmäisiään kohtaan on äärimmäisen kallis voimavara.

Kirjoitin joskus "Elämä on. Mutta joskus se voisi olla hieman vähemmän." Enpä tiennyt silloin, että elämä tosiaan on. Ja se on juurikin hyvä näin.

torstai 15. helmikuuta 2018

Rahasta

Vertaistukiohjaajana saan puheluita pelureilta, jotka ovat ilmoittautuneet ryhmään.  Suurimmassa osassa puheluita korostuu nimenomaan taloudellinen tilanne ja sen haltuunotto. Rahat eivät riitä velkojen lyhennyksiin ja luottotiedot ovat palamassa kovaa vauhtia. Suhtautumiseni näihin ongelmiin on kahtiajakoinen. Toisaalta ymmärrän pelon luottotietojen menettämisestä: luottotiedot määrittelevät meidät kansalaisina. Luottotiedoton on epäonnistunut, epäluotettava, kakkosluokan kansalainen. Taloudellinen epäonnistuminen lisää ahdistusta ja epätoivoa; tilanteessa jossa ahdistus ja epätoivo on läsnä pelaamisen vuoksi päivittäin. Minä tosiaankin ymmärrän tämän- olen elänyt ja elän vielä monen monta vuotta luottotiedotonta elämää. Tiedän miltä tuntuu rakentaa oma identiteetti, kokea olevansa yhtä arvokas kuin muutkin, vaikka yhteiskunta koittaakin kertoa, että luottotiedottomana olet häviäjä.

Kahtiajakoisia tuntemuksia aihe aiheuttaa koska vaikka tiedänkin kaiken edellämainitun, olen silti sitä mieltä, että luottotietojen menettäminen on parasta mitä pelurille voi tapahtua. Velkaantuminen (luottolaitoksilta) pysähtyy siihen. Peliongelma konkretisoituu. Olen pelannut itselleni tämän kasan laskuja. Olen pelannut luottotietoni.

Siinä vaiheessa kun peluri hakee apua taloudellinen etu edellä, ei peliongelmaa ole vielä tiedostettu. On suuri riski, että vaikka taloudellisen tilanteen saisikin pelastettua, johtaa se vain rankempaan velkaantumiseen. "Kun vain selviän veloistani, niin lopetan pelaamisen" on yhtä todellista, kuin Narniaan johtava vaatekaappi. Rahallisen tilanteen selviäminen- esimerkiksi läheisen laina velkojen maksuun ei oman kokemukseni mukaan koskaan johda peliriippuvuuden selättämiseen. Selviytymällä veloista jäädään ilman äärimmäisen tärkeää motivaatiokriisiä: sitä, että pelaaminen on vienyt taloudellisesti kaiken. Ilman tuota oivallusta on hyvin vaikeaa lopettaa pelaamista.

Vaikkakin ymmärrän, kuinka hankalaksi luottotiedottomuus tekee elämän ja kuinka ankaraan taloudelliseen kurimukseen velat voivat viedä vuosiksi, haluan muistuttaa, että se on vain rahaa. Kukaan ei joudu kadulle velkojen vuoksi- yhteiskuntamme pitää huolen siitä, että jokaisella on asunto ja ruokaa (sillä edellytyksellä tietenkin, että itse pyrkii elämään normaalia, päihteetöntä elämää.)

Joskus on vaikea päästää irti- luovuttaa velkojensa edessä ja myöntää tilanne. Mutta tärkeintä on edelleenkin ihminen. Sinä. Ja sinun terveytesi. Haudan takaa ei yhtäkään osamaksua maksella.

maanantai 22. tammikuuta 2018

Ensimmäinen askel

Uudet ryhmät starttaavat parin kuukauden sisällä. Tämä on sitä aikaa vertaistukiohjaajan elämässä, kun ilmoittautumisten myötä ohjaaja soittaa pelureille ja tekee kartoitusta pelurin elämäntilanteesta ja mahdollisuuksista osallistua ryhmään.

Olen itse soittanut jo neljälle uudelle ryhmäläiselle ja jokaisessa puhelussa toistuu sama teema. Puhelun alussa läsnä on valtava hätä ja epätoivo. Tyypillistähän on, että apua haetaan vasta siinä vaiheessa, kun tilanne on kestämätön. Puhelun edetessä kartoitamme pelurin elämäntilannetta ja toimia joita peluri voi tehdä heti parantaakseen tilannettaan. Kun pyydän puhelimessa peluria kertomaan rehellisesti minkälainen summa pelaamiseen on mennyt, otamme ensimmäisen askeleen rehellisyyteen ja uuteen elämään. Tämä vastaus voi olla nimittäin ensimmäinen kerta, kun peluri puhuu pitkään aikaan totta- myös itselleen.

Jos puhelun alussa läsnä on epätoivo ja hätä, niin usein lopettaessamme keskustelua tunne on vaihtunut toivoon. Sillä olipa tilanne mikä tahansa, niin tiedän, että se on mahdollisuus voittaa. Minä tiedän, koska olen ollut siellä ja nähnyt sen. Ja nyt olen tässä.

Jos yksi ainoa puhelu vertaiselle saa epätoivon vaihtumaan toivoksi, niin mitä tekee 12 viikon ohjelma ryhmässä, jossa kaikki ovat olleet siellä missä sinäkin? Onko mahdollista, että jatkuva epätoivo vaihtuu jatkuvaan toivoon?

On. Mutta kaikki on kiinni siitä omasta ensimmäisestä askeleesta. Me olemme kyllä vastassa; odottamassa. Mutta se askel on otettava itse.

Ilmoittaudu oman paikkakuntasi ryhmään, osoitteessa pelirajaton.fi

lauantai 6. tammikuuta 2018

Itseinho

Olen miettinyt paljon itseinhoa nyt kun kirjan käsikirjoitus on alla ja työsuunnitelma deadlinen kanssa olemassa. Itseinho kun mielestäni ansaitsee kokonaisen kappaleen kirjassa- oli kysymys mistä tahansa riippuvuudesta tai mielensairaudesta.

Oli kyseessä sitten masennus, peliriippuvuus, alkoholismi tai shoppailuaddiktio- lukiessani materiaalia ja henkilöhaastatteluita huomasin yhden asian olevan yhteistä. Jopa lause on usein sama. "Inhosin peilikuvaani".

Itseinho on pimeimmistä pimein voima, joka saa energiaa joka ikisestä ajatuksesta, sisään-ja uloshengityksestä ja tavallisen elämän epäonnistumisesta. Ihan siitä pienimmästäkin. Itseään inhoava ihminen piiskaa itseään taukoamatta- niin ettei pään sisällä ole hereillä ollessa yhtäkään positiivista ajatusta. Näistä lähtökohdista sairastuneen ihmisen on lähdettävä ponnistelemaan kohti parantumista tai riippumatonta elämää. Ei ole siis ihme, jos masentuneen on vaikea "ottaa itseään niskasta kiinni", alkoholistin vain "lopettaa juominen" ja pelurin vain "panna pelit poikki". Ei ole helppoa lähteä hakemaan onnellisuutta tai parempaa elämää, kun ihminen, jonka pitäisi olla tärkein, on ihminen jota inhoaa ja vihaa eniten. Peilikuva.

On varmasti helppoa vihata riippuvaista ihmistä. Surkea ihmisen irvikuva, kuka nyt jää koukkuun johonkin peleihin tai viinaan? On kuitenkin tärkeä muistaa, ettei kyse ole pelkästään itse aineesta tai tekemisestä johon ollaan koukussa, vaan tunteista. Ja usein hyvin hyvin synkistä sellaisista.

Isäni pahoitteli minulle joku päivä, miten hän ei ole aina osannut suhtautua ongelmaani oikein ja miten hän on omasta mielestään sanonut loukkaaviakin asioita. Yritin lohduttaa häntä sillä, ettei hän ikinä pystyisi loukkaamaan tai sanomaan mitään niin pahasti, ettenkö olisi sitä itseltäni kuullut inhottavammin ja raaemmin monesti vuosien aikana. Olen ollut ruma, oksettava, ällöttävä, epämiellyttävä, tyhmä, idiootti, vastenmielinen, parempi kuolleena, näkymätön, ihminen jonka seuraa kukaan ei kaipaa, ihminen jota kaikki vihaavat, ihminen jota ketään ei kaipaa, surkea, lihava, lahjaton ja laiska.

Olen varmasti edelleenkin ajoittain tyhmä ja laiska ja idioottikin, mutten 100% varmasti ole parempi kuolleena.

Kuka pelkää postimiestä?

Kirjoittelin Takuusäätiön sivuille postimiehen ja elämän pelosta. Kirjoituksen pääset lukemaan  tästä!