keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Kellä kulta, sillä onni...

Kun elämässä sattuu onnellisia ja iloisia asioita, pelko hiipii ajatuksiin. Kohta, väistämättä tämä onni ja ilo viedään minulta pois. Tuntuu, että joutuu nipistämään itseään- sinä olet tehnyt töitä tämän eteen, sinä ansaitset tämän.

Vuosi 2018 on näyttäytynyt elämässäni kahden kuukauden aikana onnistumisen ja hyvinvoinnin vuotena. Kustannussopimus kirjasta olisi jo yksinään sinetöinyt tämän vuoden, mutta sen lisäksi elämääni ilmestyi uusi ovi, jonka avaan suurella ilolla ja jännityksellä. Uusi työ minulle tärkeiden asioiden parissa odottaa kulman takana. Elämä tuntuu unelmalta.

Toisaalta tuntuu ikävältä, että kun tunnen onnea ja iloa; kun elämässäni tapahtuu onnekkaita asioita, joudun muistuttamaan itseäni, miten syvällä olen ollut. Aivan kuin edelleenkin joutuisin uskottelemaan itselleni, että minulla on oikeus olla onnellinen. Toisaalta on hyvä muistaa mistä tulee, sillä kiitollisuus elämää, itseään ja lähimmäisiään kohtaan on äärimmäisen kallis voimavara.

Kirjoitin joskus "Elämä on. Mutta joskus se voisi olla hieman vähemmän." Enpä tiennyt silloin, että elämä tosiaan on. Ja se on juurikin hyvä näin.

torstai 15. helmikuuta 2018

Rahasta

Vertaistukiohjaajana saan puheluita pelureilta, jotka ovat ilmoittautuneet ryhmään.  Suurimmassa osassa puheluita korostuu nimenomaan taloudellinen tilanne ja sen haltuunotto. Rahat eivät riitä velkojen lyhennyksiin ja luottotiedot ovat palamassa kovaa vauhtia. Suhtautumiseni näihin ongelmiin on kahtiajakoinen. Toisaalta ymmärrän pelon luottotietojen menettämisestä: luottotiedot määrittelevät meidät kansalaisina. Luottotiedoton on epäonnistunut, epäluotettava, kakkosluokan kansalainen. Taloudellinen epäonnistuminen lisää ahdistusta ja epätoivoa; tilanteessa jossa ahdistus ja epätoivo on läsnä pelaamisen vuoksi päivittäin. Minä tosiaankin ymmärrän tämän- olen elänyt ja elän vielä monen monta vuotta luottotiedotonta elämää. Tiedän miltä tuntuu rakentaa oma identiteetti, kokea olevansa yhtä arvokas kuin muutkin, vaikka yhteiskunta koittaakin kertoa, että luottotiedottomana olet häviäjä.

Kahtiajakoisia tuntemuksia aihe aiheuttaa koska vaikka tiedänkin kaiken edellämainitun, olen silti sitä mieltä, että luottotietojen menettäminen on parasta mitä pelurille voi tapahtua. Velkaantuminen (luottolaitoksilta) pysähtyy siihen. Peliongelma konkretisoituu. Olen pelannut itselleni tämän kasan laskuja. Olen pelannut luottotietoni.

Siinä vaiheessa kun peluri hakee apua taloudellinen etu edellä, ei peliongelmaa ole vielä tiedostettu. On suuri riski, että vaikka taloudellisen tilanteen saisikin pelastettua, johtaa se vain rankempaan velkaantumiseen. "Kun vain selviän veloistani, niin lopetan pelaamisen" on yhtä todellista, kuin Narniaan johtava vaatekaappi. Rahallisen tilanteen selviäminen- esimerkiksi läheisen laina velkojen maksuun ei oman kokemukseni mukaan koskaan johda peliriippuvuuden selättämiseen. Selviytymällä veloista jäädään ilman äärimmäisen tärkeää motivaatiokriisiä: sitä, että pelaaminen on vienyt taloudellisesti kaiken. Ilman tuota oivallusta on hyvin vaikeaa lopettaa pelaamista.

Vaikkakin ymmärrän, kuinka hankalaksi luottotiedottomuus tekee elämän ja kuinka ankaraan taloudelliseen kurimukseen velat voivat viedä vuosiksi, haluan muistuttaa, että se on vain rahaa. Kukaan ei joudu kadulle velkojen vuoksi- yhteiskuntamme pitää huolen siitä, että jokaisella on asunto ja ruokaa (sillä edellytyksellä tietenkin, että itse pyrkii elämään normaalia, päihteetöntä elämää.)

Joskus on vaikea päästää irti- luovuttaa velkojensa edessä ja myöntää tilanne. Mutta tärkeintä on edelleenkin ihminen. Sinä. Ja sinun terveytesi. Haudan takaa ei yhtäkään osamaksua maksella.

Itsesääliä vaiko kenties kuitenkin surutyötä?

Suomalaisuuteen on sisäänrakennettuna ajatus siitä, että traumaattisten asioiden ja ikävien tapahtumien käsittely ja niiden aiheuttamista se...