maanantai 7. tammikuuta 2019

Suomalainen positiivisen pelaamisen kulttuuri

Uusi vuosi, uudet kujeet.

Positiivisen pelaamisen kulttuuri tarkoittaa, että rahapelaaminen on läsnä kaikkialla. Siitä on tehty normaalia; se on suomalaista. Tämän takaa Veikkauksen markkinointiin ja mainontaan käytetty 53 miljoonaa euroa.

Vertaistukiohjaajana joudun usein tilanteeseen, jossa pelaaja kertoo, että hänen toipumisensa on tehty mahdottomaksi. "En voi käydä edes ruokakaupassa, sillä pelaaminen on läsnä kaikkialla". Mitä se käytännössä tarkoittaa? Tervetuloa mukaani ostoksille.


Saavun sisään kauppaan ja otan ostoskärryt. Näkymä kassoille on todella mykistävä.




Jokainen kassoilta poisjohtava portti on vuorattu pahveilla, jotka muistuttavat Veikkaus-kortin käyttämisestä. Kassoja vastapäätä sijaitsevat ostosreissuni ensimmäiset pelikoneet. Koska koneet olivat (tietysti) varattuina, jätin kuvan ottamatta. Nappaan kärryt ja suuntaan kaupan sisäänkäynnille. Vilkaisen vielä taaksepäin.




"Suitsait sukkelaan". Rahapelaamisen helppoudesta ja nopeudesta kertova mainos lämmittää entisen rahapelaajan sydäntä. Nopeus on valttia.

En pääse vielä sisään kauppaan, kun kohtaan seuraavan kehotuksen.



Sisäänkäynnin yhteydessä sijaitsee varsinainen pelaamisen pyhättö. Pelikoneita, Veikkauksen tiskit, Onnenpyörämäinen mainos ja tietenkin porteilla pahvimainokset.

Astun sisään kauppaan ja huokaan helpotuksesta. Kaupassa saan olla rauhassa, keskittyä ruokaostoksiin.

Astun noin 10 askelta porteista sisään.


Huomaan, että ilmeisimmin rahapelaamista on hyvä mainostaa myös naisten vaateosastolla. Astun kaksi askelta eteenpäin.


Jes. Nopeus on taas valttia. 

Vähän jo naurattaa. Tai naurattaisi, ellei kurkkuun nousisi pala, joka kielii sekä surusta, että suoranaisesta vitutuksesta. Jatketaan.

Siirryn eteenpäin. Alusvaatteet.


Yhtäkkiä vitutus väistyy. Tämähän on suorastaan koomista. Kalsareita ja arpoja. Siis KALSAREITA JA ARPOJA. 

Siirryn ruokaosastolle ja toivon sydämeni pohjasta, että edes HeVi-osastolla saan tehdä ostokseni rauhassa. Toisaalta, jos kalsarit ja arvat sopivat yhteen, niin miksei jauheliha ja keno? Tai vaikkapa pikapuuro ja vakio?

Joudun pettymään, innovaationi eivät ole kantaneet ruokaosastolle saakka. Saan täyttää ostoskärryni ja siirtyä kassojen suuntaan.

Ennen kassoja huomaan, että minulle annetaan vielä mahdollisuus. Josko sittenkin...


Taas olisi mahdollisuus nopeaan toimintaan. Tuosta noin vain, impulsiivisesti nappaisi yhden lapun. Saisi vähän jännitystä elämään.

Kassahihnan päässä sama toistuu. Olen jo niin jännittynyt kaikista näistä mahdollisuuksista, että unohdan jopa ottaa siitä kuvan. Mutta älkää huoliko. Kassalinjan keskivaiheilla, siinä ostoksia maksaessani minulle tarjoutuu vielä yksi mahdollisuus.


Josko nyt kuitenkin Kenon Onnenrulla? Se olisi niin näppärästi tässä purkissa. Suitsait sukkelaan se menisi samalla, kun nyt tässä jo ollaan maksupäätteelläkin......

Pakkaan ostokseni ja käännyn katsoakseni kassojen vastapäätä olevia pelikoneita. Varattuja. Ei kuvaa vieläkään. Pelikoneella on sama henkilö, kuin aiemminkin.


Ymmärrän, että rahapeliriippuvuus ei koske kaikkia. Ei edes läheisenä. Mutta onko tämä todella se maailma, se kultuuri, johon haluamme seuraavat sukupolvet kasvattaa? Onko todellakin niin, että ilman tätä massiivista mainontaa se maltilla pelaava ihminen; se jolla ei ole ongelmaa, unohtaisi tehdä sen yhden lottorivin?

Kun vertaistukiohjaajana kohtaan ihmisen, joka kertoo, ettei hän voi mennä kauppaan, koska pelaaminen on kaikkialla, en tiedä mitä sanoa.

En tiedä mitä pitäisi sanoa ihmiselle, joka yrittää ja yrittää, mutta jolta on viety oikeus rahapelittömään arkeen.

Pelaa maltilla?





















Hei hei twitter- rakennetaan parempaa tulevaisuutta jossain muualla

Haluan avata nyt syitä sille, miksi koen, että Twitter alustana ei enää palvele sitä työtä, jota haluan tehdä rahapeliasioiden paris...