keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Pelikoneet kauPOISta

Olen lapsesta saakka ollut sellainen, että toimin. Kun huomaan epäkohdan, niin toimin. Silloinkin, kun se epäkohta ei koske minua tai sen eteen toimiminen saattaa vahingoittaa minua.

Tätä sisäsyntyistä oikeudenmukaisuuttani on vuosien varrella häirinneet niin riippuvuus, kuin pelkokin. Pelko siitä, että jos toimii ja tekee niinkuin sydän sanoo, niin jää yksin. Kukaan ei nouse rinnalle. Ja riippuvuus tietysti olennaisesti, sillä olen tehnyt monia asioita, joita ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua oikeudenmukaisiksi. 

Kun aloin toipumaan, löysin itseni uudelleen. Sen oikeudenmukaisen ihmisen, joka on valmis taistelemaan ja toimimaan sen puolesta, minkä kokee oikeaksi. Se ihminen löytyi osittain siksi, että löysin ryhmän, joka seisoo aina rinnallani.

Tämän ryhmän kanssa olemme valmistelleet kansalaisaloitetta viime kuukaudet. Ja tänään se kansalaisaloite näki päivänvalon.

Kello on 18:50 ja viimeisin päivitys kansalaisaloitteen sivulta kertoo, että allekirjoituksia on yli 2000. Olo on kiitollinen.

Koska median tarjoama aika on aina rajallista, haluan tässä kirjoituksessani selventää muutamia kohtia:

1. Me emme ole ajamassa rahapelaamisen täyskieltoa. Me haluamme ihmisille mahdollisuuden rahapelittömään arkeen. Tiedostamme, että yhteiskunnassamme on paljon ihmisiä, joille rahapelikoneiden pelaaminen ei ole ongelma. Näille ihmisille olisi edelleenkin olemassa paikka pelata- valvottu pelisali, jossa ikärajan noudattamista todella valvotaan.

2. Me emme tiedä, vähentäisikö pelikoneiden poisto juuri tänään jo ongelmissa olevien ihmisten pelaamista. Mitä suuremmalla todennäköisyydellä vähentäisi, sillä pelaajalla olisi mahdollisuus hyvin erilaiseen arkeen lopettamispäätöksensä jälkeen. Meidän aloitteemme tarkoitus on muuttaa pelaamisen kulttuuria. Niin, että tulevaisuudessa pelaamiseen suhtauduttaisiin tiedostavammin ja realistisemmin. Toivomme, että rahapelikoneille käy, kuten tupakoinnille on käynyt. Kulttuurinmuutoksella on päästy tilanteeseen, jossa nuoriso tupakoi vähemmän kuin koskaan. Tämä yhteiskunnassa, jossa vielä kymmenisen vuotta sitten poltettiin tupakkaa baarien tanssilattioilla.

3. "Kyllä alkoholismikin tappaa ja on iso ongelma Suomessa". Kyllä, niin tappaa ja niin on. Henkilökohtaisesti minulla on kokemusta vain peliriippuvuudesta. On siis loogista, että lähdin tekemään töitä epäkohdan vuoksi, joka koskee juuri peliriippuvuutta. Toivoisin, ettei kynnyskysymykseksi peliriippuvuus-keskustelussa muodostu se, että muidenkin riippuvuuksien kohdalla löytyy monia epäkohtia, sillä minun mielestäni kaikkien riippuvuuksien ja riippuvuushaittojen kanssa työskentelevien ja elävien pitää vetää yhtä köyttä. Vain yhdessä saamme aikaan muutoksia ja pystymme muuttamaan yhteiskuntaa.

Koska minulla ei ole kokemusta alkoholiriippuvuudesta, minulla ei ole myöskään sitä tietotaitoa, joka löytyy kyseisen riippuvuuden kokemusasiantuntijoilta. Toivon sydämestäni, että kansalaisaloitteemme tulee olemaan onnistunut esimerkki siitä, mihin kokemusasiantuntijat pystyvät.

4. Kansalaisaloitteellamme ei ole mitään tekemistä Veikkausvoittovarojen tai niiden ohjauksen kanssa, tai ulkomaisten peliyhtiöiden kanssa. Toivon, että tämä asia tulee yhdellä lauseella selväksi. Meidän agendamme on puhtaasti pelihaitoissa.

5. "Peliriippuvaiset ovat tyhmiä reppanoita". Voidaan sopia niin, jos se tekee asiasta jotenkin helpomman. Kun nyt kuitenkin elämme kaikki tässä yhteiskunnassa yhdessä, voimme kaikki esittää itsellemme kysymyksen:
Jos tyhmiä reppanoita on paljon ja jos tyhmien reppanoiden pelihaittojen kustannukset tulevat kalliiksi yhteiskunnalle, kannattaisiko niiden tyhmien reppanoiden elämää helpottaa? Varsinkin, jos se helpotus ei juurikaan vaikuta omaan elämään?



Kansalaisaloitteemme nettisivuihin pääset tutustumaan tästä!

Kansalaisaloitteen pääset allekirjoittamaan tästä!

Kiitos jo nyt kaikille allekirjoittaneille ja keskusteluun osallistuneille. 

Muutetaan yhdessä suomalainen positiivisen pelaamisen kulttuuri!

Ps. Huomenna Yle Puheella juttu aiheesta klo 07:30 eteenpäin :)









sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Helppoa elämää

Kuinka helppoa on kertoa avoimesti koko Suomen kansalle olevansa ihminen, jolla on ollut niin paha riippuvuus, että on sen edessä menettänyt moraalinsa, kosketuksensa itseensä, loukannut ja valehdellut?

Kuinka helppoa se on tehdä tilanteessa, jossa häpeää itseään ja tekojaan?

Kuinka helppoa on paljastaa itsensä ja läväyttää pöydälle se kaikki, jota on salaillut ja suojellut vuosikausia?

Kuinka helppoa on kertoa jokaikisessä asiayhteydessä, instanssissa, tapaamisessa ja kohtaamisessa että on toipuva peliriippuvainen ja rikollinen?

Kuinka helppoa on ollut asettaa itsensä siihen tilanteeseen, että kertomalla itsestään kaiken, luovuttaa samalla avaimet ihmisille siihen, että on vapaata riistaa arvostelulle, haukkumiselle, valheellisille lausunnoille ja väärinymmärryksille (tahattomille ja tahallisille)?

Ei helppoa. Ei todellakaan.

Jos olisin etsinyt helppoa ratkaisua, olisin pitänyt suuni kiinni. Olisin jättänyt blogin kirjoittamatta. Olisin jättänyt kirjan kirjoittamatta. Olisin jättänyt jokaisen lehti- ja radiohaastattelun tekemättä. Olisin sanonut "ei kiitos" televisio-esiintymisille. Olisin ollut nimetön uutinen lehdessä käräjäoikeuden tuomiosta. Olisin ollut nimetön työntekijä jossain ja elänyt elämääni ilman tasaisin väliajoin iskevää tunnetta siitä, että happi loppuu. Olisin jatkanut elämääni nimettömänä, ilman katseita, jotka porautuvat sieluuni niin, että edes poskeen pureminen ei estä kyynelten valumista.

Miksi sitten tein sen? Miksi laitoin itseni tähän tilanteeseen?

Jotta joku siellä jossain saisi ymmärryksen, että tästäkin voi selvitä.

Jotta joku siellä jossain kokisi, että ei ole yksin.

Jotta joku siellä jossain saisi itsemurhayrityksensä jälkeen oikeanlaista apua.

Jotta kymmenen vuoden päästä eläisimme tilanteessa, jossa rahapeliriippuvainen voi hakea apua ja hänen riippuvuutensa tunnistetaan, hänen riippuvuutensa seuraukset ja vaikutukset tunnistetaan ja hänen läheisensä saavat apua.

Tänään minulla on sellainen olo, että tein itseäni kohtaan väärin. Tänään, kun olen ollut paniikkikohtauksen partaalla ja kokenut tulleeni kiusatuksi ja jotenkin brutaalilla tavalla häväistyksi, minä koen, että tein väärin itseäni kohtaan. Minun olisi kolme vuotta sitten pitänyt vetää huppu päähäni ja istua kotona hiljaa.

Mutta muuttuuko maailma koskaan, jos olemme hiljaa? Muuttuuko maailma, jos valitsemme hiljaisuuden siksi, että ääneen asioista puhuminen satuttaa?

Ei muutu.

Sinulle, joka vielä tänään kamppailet rahapeliriippuvuutesi kanssa: hae apua. Hae apua itsesi ja läheistesi vuoksi. Hae apua, jotta tämä kipu ei ole ollut turhaa.

perjantai 8. maaliskuuta 2019

Ja taas mennään.

Olen usein pohtinut sitä, että mikä määrä toipumista on hyväksyttävää? Olisiko oikein toipua niin, että muuttuisi näkymättömäksi? Että olisi haamu itsestään. Olemassa muttei kuitenkaan.

Tänään se taas lävähti kasvoilleni. Olen toipunut väärin. Olen toipunut niin, että se aiheuttaa vihaa kanssaihmisissä.

Aamulla sain hyvin kummallisen puhelun toimittajalta. En ala asiaa kummallisuudessaan sen enempää ruotimaan, mutta sanotaan vaikka näin: Luulin, että Porin Perusturvan äärimmäisen suuri askel pelihaittatyössä ja peliriippuvuuden hoidossa olisi suorastaan mahtava asia.

Luulin väärin. Selvisi, että kokemusasiantuntijan työssäni ongelmaksi muodostui kokemukseni. Minä olen nimittäin tuomittu rikollinen.

Kun asiaa toimittajan kanssa puitiin (tai siis minä lähinnä pöllämystyneenä pidättelin itkuani) niin selvisi, että nimenomaan rikostaustaisuuteni "herättää kysymyksiä". Taisipa toimittaja jopa kysyä, että oletko asiasta kertonut, johon hölmönä vastasin, että olen kirjoittanut asiasta kirjan. Ja että ihan muutamassa haastattelussa, televisio-ohjelmassa ja radiohaastattelussa asiaa avannut. Mitä luultavammin kun nimeni lyö Googleen, niin ensimmäiset 20 hakutulosta kertovat nimenomaan rikoksistani.

No, asiaa selviteltiin ja lopputuloksena oli juttu jonka pointti jäi minulle hieman epäselväksi. Kyseinen juttuhan on suurimmaksi osaksi ihan faktapohjainen, vaikkakin vähän klikkiotsikkoinen ja tarkoituksenhakuinen, mutta faktapohjainen kuitenkin. Se, että näin hienosta avauksesta Porin Perusturvan osalta uutisoidaan vain minun rikoksieni osalta, on hämmentävää. Ketä tämä auttaa? Sillä siitähän kaikissa ulostuloissani on ollut kyse. Että joku jossain heräisi hakemaan apua. Ennen kuin on siinä tilanteessa kuin minä olin.

Kaikista oudointa kuviossa oli kuitenkin se, että "juttuvinkki" oli tullut minun yksityisestä someprofiilistani. "Juttuvinkki" siksi, että kyseessähän oli iloinen asia. Se nyt vaan oli muuttunut negatiiviseksi vinkin muodossa. Itse "vinkkaaja" selvisi hyvin nopeasti ja se olikin yksi pahimmista pettymyksen aiheuttajista. Jos aikuinen ihmisen seuraa (ilmeisimmin) vihaamaansa ihmistä sosiaalisessa mediassa, jotta tilaisuuden tullen saa harjoittaa suoranaista kiusaamista, niin mitä se kertoo hänestä?

Vaikka jutun pointti ei minulle selvinnytkään, olen aivan äärimmäisen iloinen sen saamasta vastaanotosta. Porin kaupunkia on kiitelty sosiaalisessa mediassa rohkeasta toiminnasta ja niin kiitän minäkin. Olen äärimmäisen ylpeä kaupunkimme innovatiivisesta terveydenhuollosta, joka pyrkii vahvaan moniammatillisuuteen.

Toipumiseen ei kuulu katkeruus eikä negatiivisuus. Siksi kiitänkin taas tästä päivästä ja opetuksesta, sekä ihmisistä, jotka jaksavat tukea ja kannustaa.

Jenna

Ps. Lähetin päätoimittajalle tämän korjauspyynnön. Toivotaan, että asiaan reagoidaan.

"Hei. Tänään kirjoitetussa jutussa sanotaan seuraavaa:

Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi Mäkelän ensin syyskuussa 2017 vuoden ja 9 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja yli 160 000 euron vahingonkorvauksiin. 21. helmikuuta hänet tuomittin 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja yli 60 000 euron vahingonkorvauksiin.

Lauseessa ei ole mitään väärää, se on faktaa. Mutta koska kyse on kokemusasiantuntijuudesta ja oletan, että Satakunnan Kansan tarkoitus on tarjota tietoa lukijoille, eikä klikkiotsikoita, niin toivoisin, että jutussa mainittasiin rikoksien ajankohdat.

Tuntuu hyvin tarkoituksenhakuiselta, että tilanteessa, jossa viimeisin rikos on tapahtunut vuonna 2016 ja josta olen toimittajalle myös kertonut seuraavaa: poliisilta sain henkilökohtaisen anteeksipyynnön siitä, että juttu oli unohdettu pöytälaatikkoon, eikä sitä tutkittu, mainitaan kuitenkin vain viimeisimmän tuomioni ajankohta. Mielestäni journalistisessa mielessä; kun juttu koskee kokemusasiantuntijuutta ja toipumista, olisi hyvin olennaista mainita, että rikollisuus kohdallani on loppunut vuonna 2016.

Nyt juttu antaa minusta sellaisen kuvan, että olen tehtaillut rikoksia 2 viikkoa sitten. Se on hyvin ikävää minulle, lähipiirilleni, muille kokemusasiantuntijoille ja tulevalle työnantajalleni."

Edit. Päätoimittaja vastasi minulle, että jutussa mainitaan selkeästi että rikokset ovat tapahtuneet 2013-2016. Selkeydestä olen eri mieltä, mutta kyllähän se siellä mainitaan Matti Järvisen toimesta. Jätän asian siis tähän. 
Rahapelihaittakentällä on liikaa tehtävää, tällaiseen ei ole aikaa eikä energiaa. 





Hei hei twitter- rakennetaan parempaa tulevaisuutta jossain muualla

Haluan avata nyt syitä sille, miksi koen, että Twitter alustana ei enää palvele sitä työtä, jota haluan tehdä rahapeliasioiden paris...