sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Helppoa elämää

Kuinka helppoa on kertoa avoimesti koko Suomen kansalle olevansa ihminen, jolla on ollut niin paha riippuvuus, että on sen edessä menettänyt moraalinsa, kosketuksensa itseensä, loukannut ja valehdellut?

Kuinka helppoa se on tehdä tilanteessa, jossa häpeää itseään ja tekojaan?

Kuinka helppoa on paljastaa itsensä ja läväyttää pöydälle se kaikki, jota on salaillut ja suojellut vuosikausia?

Kuinka helppoa on kertoa jokaikisessä asiayhteydessä, instanssissa, tapaamisessa ja kohtaamisessa että on toipuva peliriippuvainen ja rikollinen?

Kuinka helppoa on ollut asettaa itsensä siihen tilanteeseen, että kertomalla itsestään kaiken, luovuttaa samalla avaimet ihmisille siihen, että on vapaata riistaa arvostelulle, haukkumiselle, valheellisille lausunnoille ja väärinymmärryksille (tahattomille ja tahallisille)?

Ei helppoa. Ei todellakaan.

Jos olisin etsinyt helppoa ratkaisua, olisin pitänyt suuni kiinni. Olisin jättänyt blogin kirjoittamatta. Olisin jättänyt kirjan kirjoittamatta. Olisin jättänyt jokaisen lehti- ja radiohaastattelun tekemättä. Olisin sanonut "ei kiitos" televisio-esiintymisille. Olisin ollut nimetön uutinen lehdessä käräjäoikeuden tuomiosta. Olisin ollut nimetön työntekijä jossain ja elänyt elämääni ilman tasaisin väliajoin iskevää tunnetta siitä, että happi loppuu. Olisin jatkanut elämääni nimettömänä, ilman katseita, jotka porautuvat sieluuni niin, että edes poskeen pureminen ei estä kyynelten valumista.

Miksi sitten tein sen? Miksi laitoin itseni tähän tilanteeseen?

Jotta joku siellä jossain saisi ymmärryksen, että tästäkin voi selvitä.

Jotta joku siellä jossain kokisi, että ei ole yksin.

Jotta joku siellä jossain saisi itsemurhayrityksensä jälkeen oikeanlaista apua.

Jotta kymmenen vuoden päästä eläisimme tilanteessa, jossa rahapeliriippuvainen voi hakea apua ja hänen riippuvuutensa tunnistetaan, hänen riippuvuutensa seuraukset ja vaikutukset tunnistetaan ja hänen läheisensä saavat apua.

Tänään minulla on sellainen olo, että tein itseäni kohtaan väärin. Tänään, kun olen ollut paniikkikohtauksen partaalla ja kokenut tulleeni kiusatuksi ja jotenkin brutaalilla tavalla häväistyksi, minä koen, että tein väärin itseäni kohtaan. Minun olisi kolme vuotta sitten pitänyt vetää huppu päähäni ja istua kotona hiljaa.

Mutta muuttuuko maailma koskaan, jos olemme hiljaa? Muuttuuko maailma, jos valitsemme hiljaisuuden siksi, että ääneen asioista puhuminen satuttaa?

Ei muutu.

Sinulle, joka vielä tänään kamppailet rahapeliriippuvuutesi kanssa: hae apua. Hae apua itsesi ja läheistesi vuoksi. Hae apua, jotta tämä kipu ei ole ollut turhaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Hei hei twitter- rakennetaan parempaa tulevaisuutta jossain muualla

Haluan avata nyt syitä sille, miksi koen, että Twitter alustana ei enää palvele sitä työtä, jota haluan tehdä rahapeliasioiden paris...